maanantai 13. lokakuuta 2014

Hyvää syksyä!

Moi!
Olettekin varmaan huomanneet, etten ole tänne kauheasti kirjoitellut kevään jälkeen.
En ole kertakaikkiaan ehtinyt ja toisaalta myös into bloggailuun on hieman hiipunut.
Ehkä joskus vielä palaan blogini ääreen aktiivisempana.
Voit seurata minua kuitenkin Instagramissa mikäli haluat! Löydät minut nimimerkilä jennifiina.

Hauskaa syksyä jokaiselle!

lauantai 22. maaliskuuta 2014

Tulinen makkarakeitto

Heippa!

Tänään oli siivouspäivä! Ikkunoita en jaksanut vielä pestä, jääköön keväämmälle. 

Ruoaksi mieheni tekemää, hieman tuunattua, tulista makkarakeittoa, nam! Tässä ohje teillekin :)

Makkakeitto


perunaa
porkkanaa
varsiselleriä
paprikaa
punaista chiliä
sipulia

bratwurst-makkaraa
kabanoss-makkaraa

suolaa
mustapippuria
tulista curryjauhetta
tulista paprikajauhetta

Pilko makkarat ja sipulit, kuullota niitä hieman pannulla.
Pilko vihannekset ja laita veteen keittymään.
Mausta.
Lisää lopuksi makkarat.

Anna kiehua noin 25 min.

Anna jäähtyä, nauti!

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Tunteenpurku

Moi!

Eilen olin vähä huonoissa fiiliksissä, johtuen monista  jutuista...
Tänään päätin sitten tehdä asialle jotakin. Otin pitkästä aikaa akryylivärit esille ja maalasin. Maalasin ihan vaan tunnepohjalta, mitään sen enempää miettimättä. Olo keveni huomattavasti. Kannattaa kokeilla! Niinkun huomaatte, maalaustaitoa ei tarvita! Olonsa helpottamiseksi ja itselleen voi maalata ihan kuka tahansa :)

Se, että saa tunteensa näkyväksi, auttaa myös käsittelemään niitä tunteita helpommin. Ja mieli kevenee kyllä kummasti. Ihme juttu!



sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Retrolamppu ja pari pöytää

Hei!

Kävin tällä viikolla Hämeenlinnassa ja kiersin kirppikset. Muutama kiva löytö tarttui mukaani.

Tämä kaunis valaisin löytyi Hämeentien kirppikseltä. 
Mietin tovin ostanko, mutta pakkohan se oli mukaan ottaa!





Tämä pieni pöytä löytyi Wanajan Löytö & kirppikseltä.


Ja tällaista tv-tasoa olen hakenut jonkin aikaa. 


Pöydille ei vielä ole paikkaa, mutta sijoitan ne toistaiseksi vintille :)


lauantai 1. maaliskuuta 2014

Sushia!!

Moi,

viime viikonloppuna meillä oli ystävien kanssa aasialainen ilta. Siellä oli tarjolla sushia. Innostuin sushista nyt sitten ihan täysin! Teimme tänään oman versiomme. Minä jopa kokkasin ja se on ihme se!! ;)

Eihän nämä nyt mitään kauniita teoksia ole, mutta maistuivat hyvältä.

Tässä kattaus.


Sushirullaset. Täytteenä avokadoa, kurkkua ja graavilohta.


Surimi-riisi-pallerot.


Salaatti, jossa kaalta, porkkanaa, riisinuudelia, kanaa, viinietikkaa, suolaa, pippuria ja dijonsinappia.


Ja nauttimaan soijakastikkeen kera!


Puikot käyttöön niin ei tuu syötyä niin nopeasti!


Sushia jäi sen verran paljon, että huomenna ruokitaan äiti ja isä! Hih...

maanantai 17. helmikuuta 2014

Synttärikakku!

Moi,

Mä en ole mikään kakkumestari, 
mutta tein maultaan ihan hyvää kakkua sunnuntaiksi. 
Tässä reseptiikkaa...


Pohja

Tein kaksi kääretorttutaikinaa.

3 kananmunaa
1 ½ dl sokeria

Vatkaa vaahdoksi.

½ dl gluteenittomia jauhoja
½ dl perunajauhoja
½ dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Sekoita jauhot keskenään ja lisää jauhoseos siivilän läpi 
vaahtoon kevyesti käännellen.
Paista 225 asteessa noin 7 minuuttia.

Kun olet paistanut pohjan, kumoa se samantien toiselle leivinpaperille 
ja ota uunissaollut leivinpaperi pois. Anna jäähtyä.

Toisen kääretorttutaikinan tein vaaleana, 
joten jätin kaakaon pois ja lisäsin perunajauhoja.

Leikkaa kääretorttulevyt neljään osaan.


Täyte

1 tlk mangonpaloja
1 prk sitruunarahkaa (laktoositon)
1 prk kuohukermaa (laktoositon)
2 dl kookoshiutaleita
colasiirappia

(Tämän Barbapapa-colasiirapin olen saanut ystävältäni lahjaksi.)

Soseuta mangonpalat haarukalla. 
Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää rahka siihen.

Kostuta ensimmäinen 1/4 pohjasta colasiirapilla (notkista vedellä). 
Lisää mangososetta. Lisää kerma-rahkaseos. Ripottele kookoshiutaleita. 
Tee toinen kerros samalla tavalla sekä kolmas kerros samalla tavalla. 
Itse tein kaksi pientä kakku, joissa oli neljä kerrosta, 
vaaleaa ja tummaa pohjaa vuorotellen.

Koristele kakku haluamallasi tavalla. 
Itse laitoin vain kermaa, kookoshiutaleita ja kicks-lakritsifudgen paloja päälle.

  

lauantai 15. helmikuuta 2014

Keltainen tietää kevättä

Heippa!

Taas ollut melkoista hässäkkää ja hosumista... Edelleen tuntuu, etten ehdi koneen ääreen rauhoittua juurikaan, mikä sinänsä on tietenkin positiivinen juttu. 

Olen viime aikoina käyttänyt suuren osan vapaa-ajastani liikkumiseen! Minä antiliikunnallinen!!! Olen kuitenkin löytänyt muutaman lajin joista pidän, joten liikunnasta on tullut osa elämääni, vaikka ne koulun liikunnantunnit olivatkin ne kaikkein epämiellyttävimmät tunnit. Koulun ulkopuolella olen kyllä liikkunut aina, joko pyöräillyt, uinut tai hiihtänyt. Jotenkin liikkuminen on parina viime vuotena kuitenkin jäänyt, mutta nyt olen innostunut uimisesta, zumbasta, sh'bamista sekä kuntosalilla käynnistä. Toivottavasti tämä innostus jatkuu...

Keltainen on minulle kevään merkki, aina. Nytkin huomaan sen siitä, että olen hankkinut keltaiset verhot sekä lampun. Kevät tulkoon!!!

Nämä verhot Lapuan Helluntaiseurakunnan kirppikseltä.


Seinävaatteessa oli niin kauniit värit, että se oli pakko ostaa! 
Löysin sen Kauhavan TMP-kirppikseltä. 
Tein siitä nojatuolin päällisen.



Ihana lamppu Rättei, lumpui, retroi -kirppikseltä Facebookista.


Kukkia synttäreiden ja ystävänpäivän kunniaksi.
Kiitos rakas ja Elina!



Huomenna kahvitan appivanhemmat, vanhemmat ja sisarukset perheineen.


Muumimukikokoelma.


Kivaa lauantaita!!!



keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Afrikkalainen jauhelihavuoka BOBOTIE

Hei ja hyvää helmikuuta!

Eilen tulin työpäivän ja zumban jälkeen väsyneenä kotiini. Kotona minua odotti mieheni tekemä jauhelihavuoka bobotie. Se oli tosi hyvää ja sen takia haluankin jakaa reseptin kanssanne.

Bobotie neljälle.

2 rkl ruokaöljyä
1 rkl voita
500 g naudan jauhelihaa (voi laittaa puolet lammasta)
2 sipulia
4 valkosipulia
2,5 dl porkkanaraastetta
2 tl currya
1 tl korianteria
0,5 tl jauhettua inkivääriä
1 tl kurkumaa
0,5 tl kanelia
1 tl sokeria
chilipippuria

Ruskista jauheliha öljyssä pannulla. Lisää sekaan sipuli ja ruskista kevyesti. Lisää murskattu valkosipuli, raastettu porkkana ja mausteet. Jatk paistamista.

Höyste
1 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria
1 rkl viinietikkaa
3 siivua vaaleaa leipää, liotettuna vedessä. Murskaa liotettu leipä haarukalla mössöksi.
2 limetinlehteä

Sekoita höyste lihaseokseen. Levitä seos uuninkestävään vuokaan. Lisää limetinlehdet antamaan makua.

Kastike
2,5 dl creme fraichea
2 kananmunaa
 0,5 tl suolaa
pippuria

Valmista kastike vatkaamalla haarukalla kaikki ainekset yhteen. Kaada kastike bobotie-seoksen päälle ja paista 190 asteessa ilman kantta noin 35 minuuttia kunnes päällinen on kullanruskea ja kiinteähkö.

Sitten nauttimaan afrikkalaisista mauista riisin tai ruokabanaanin kanssa.

Oli tosi hyvää!!!

torstai 30. tammikuuta 2014

Mihin aika menee?

Voi kääks!!! Aika kuluu ihan hervotonta vauhtia ja huomasin, etten ole tännekään laittanut mitään pitkään aikaan! Tuntuu, että alkuvuosi on mennyt sellaisella tohinalla, etten oikeastaan ole vielä edes herännyt tähän vuoteen - ja kohta on jo helmikuu!

Paljon on tehty suunnitelmia tulevaisuutta ajatellen ja siitä johtuen tästä vuodesta tulee aika erilainen mitä mikään vuosi tähän mennessä. Mies joutuu lähteä työn perässä muualle ja mun suunnitelmat on ihan levällään. No, ehkä se ratkaisu jossain vaiheessa löytyy, toivottavasti.

Pirtsakkaa pakkaspäivää!

Tässä vielä muutama kortti, joita olen loppuvuodesta väsäillyt.





lauantai 11. tammikuuta 2014

Matkakuumetta ilmassa

Moikka!

No niin, nyt se sitten tuli. Matkakuume. Tai oikeastaan sitä on ollut ilmassa jo joulusta lähtien. Ihan valtava kaukokaipuu, hinku päästä jonkin uuteen, mielenkiintoiseen paikkaan.

Matkakuumetta ei yhtään lievittänyt matkakuvakirjojemme selaaminen. 
Se vain lisäsi tuskaa.



Matkakuvakirjojen lisäksi kirjahyllystämme löytyy muutamia kirjastojen poistomyynneistä ostettuja kohdeoppaita... 
Niitäkin tässä voisi selailla...

Pari päivää tuli meille myös suru-uutinen. Rakas suomalainen laivavarustamo Kristina Cruises on myynyt laivan ja lopettaa varustamotoiminnan. Nyyh. Onneksi he jatkavat matkanjärjestäjänä muilla aluksilla. Olemme onnekkaita, että saimme tehdä kolme Kristina Cruisesin loistoristeilyä heidän omalla Kristina Katarinallaan. Ikävä tulee.

Hyvät ihmiset, lähtekää Kristina Cruisesin reissuille myös vastaisuudessa, siellä palvelu pelaa!


Kohteita, joihin haluaisin matkustaa, on vaan niin paljon... 
Ajatuksissa pyörivät...
- Lontoo -Dublin
- Englannin maaseutu
- Ranskan läpiajo
- Budapest-Bratislava-Wien
- Krakova
- Dubai
- Afrikan ympäri seilaten
- Balkanin niemimaa

Ehkä tässä nyt ollaan päätymässä tuohon viimeiseen eli Balkanille. Ajatuksena olisi lähteä Dubrovnikiin ja sieltä sitten muihin Balkanin maihin. Saa nähdä, miten reissusuunnitelmat edistyvät.

Kivaa viikonloppua!

torstai 2. tammikuuta 2014

Hyvää uutta vuotta!

Hei ja ihanaa uutta vuotta kaikille!

Minä sain viettää uuden vuoden juhlia siskoni häissä Tampereella! Ai että oli kauniit ja ikimuistoiset juhlat!

Häiden teemavärinä olivat turkoosi ja ruskea. Siskoni teki suunnitelmat ja suurimman osan somistuksista itse, mutta minä sain somistaa buffetpöydän.





Ja tältä juhlatila Bravo Plaza näytti somistuksen jälkeen.


Minulla oli myös hyvin tärkeä tehtävä. Sain sitoa siskoni morsiuskimpun. 

Tämä kimppu on tehty vaahtomuovikukista. 
Siskoni tilasi valkoisia, turkooseja ja ruskeita kukkia Ebay.co.uk:sta. (foam roses) Sieltä löytyy myös valmiita kimppuja.
Lopputulos on kaunis!