lauantai 31. elokuuta 2013

Gluteeniton ruskea kastike

Hei,

Mieheni toiveena oli, että tekisin ihan tavallista ruskeaa kastiketta. En ole vaan koskaan tehnyt ruskeaa kastiketta gluteenittomana, joten hieman jännitti. Onnistuin kuitenkin!

Gluteeniton ruskea kastike

25 g voita
5 rkl maissijauhoja
7 dl vettä

Ruskista maissijauhot voissa. Kun seos on tasaisen ruskea, lisää vesi vähitellen. Sekoita koko ajan niin, ettei kastikkeeseen jää paakkuja. Lisää suolaa. Lisää loppu vesi ja anna kiehahtaa.

Kastikkeeseen voi  lisätä, mitä itse haluaa. Minä paiston naudan jauhelihaa ja lisäsin sen valmiiseen kastikkeeseen. Myös lihapullat tai nakit sopivat tähän.

Tätä ruokaa syötiin kersana viikottain - monta kertaa. Perushyvää ruokaa!

Muistan, kuinka mummani aina meille tullessaan teki ruskeaa kastiketta. Voi että se oli hyvää. Perunoita, kastiketta ja päälle mumman pilkkomaa kurkkua ja tomaattia. Mikään ei ole sen parempaa.

lauantai 24. elokuuta 2013

Vanilja-mascarpone-omenapiirakka

Hei,

Omenakausi on täällä taas! Puut notkuvat omenoita ja meidänkin vanhassa ränkässä on tänä vuonna huippusato. Omenat ovat tosi happamia, joten puusta päin syötynä ne eivät ole kovin hyviä, mutta sopivat kyllä piirakkaan.

Työkaveriltani sain vinkin tällaisesta ihanasta reseptistä.

Vanilja-mascarpone-omenapiirakka

Pohja:

150g voita
1 1/4 dl sokeria
1 kananmuna
2 dl gluteenittomia jauhoja
1 dl kaurahiutaleita (gluteeniton)

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää joukkoon kananmuna. Yhdistä kuivat aineet ja sekoita taikinaan vähitellen. Levitä voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.

Täyte:
1 ½ dl maitoa
1 ps vanhan ajan vaniljakastiketta (Blå Band)
250 g mascarponejuustoa
omenoita
1 ½ rkl hunajaa (ohjeessa oli kyllä siirappia, mutta mulla ei ollut sitä kaapissa)
2 tl kanelia

Mittaa maito kulhoon ja lisää vispilällä sekoittaen vaniljakastikejauhe. Anna jähmettyä hetken aikaa. Sekoita joukkoon mascarponejuusto. Levitä täyte pohjan päälle.

Kuori omenat ja leikkaa ne. Asettele omenat täytteen päälle.

Laita omenoiden päälle kanelia ja hunajaa.

Paista 200 asteessa 45minuuttia. Suojaa pinta foliolla, kun piirakka on saanut hieman väriä.


Ja nauti jäähtyneenä!


ps. En oikein tiedä, toiko mascarpone tähän piirakkaan mitään lisäarvoa, sillä olen tehnyt piirakkaa, jossa on vain tuota vaniljakastiketta ja se oli aivan yhtä hyvää. Toki täytettä tulee sitten enemmän...


lauantai 17. elokuuta 2013

Kalakeittoa pienellä twistillä

Tänään ruokana aina niin ihanaa kalakeittoa. Tällä kertaa kuitenkin teimme sen pienellä twistillä...


Kalakeitto

perunoita
porkkanoita
sipulia
purjosipulia
palsternakkaa

tuoreita kirjolohisuikaleita
pakastekalakuutioita

suolaa
mustapippuria
kalaliemikuutio
thaimalainen kalakastike
paprikajauhe
laakerinlehti

kookosmaitoa
leipäjuustokuutioita

Paloittele ja keitä kasvikset vedessä, jossa on suola, pippuri, kalaliemikuutio, kalakastiketta, paprikajauhetta ja laakerinlehti. Keitä kasvikset lähes kypsiksi. Lisää keittoon pakastekalakuutiot ja anna keittyä n. 5 min ja lisää sitten kirjolohisuikaleet. Keitä noin 5 min. Kun kaikki ainekset ovat kypsiä lisää kookosmaito ja lopuksi leipäjuustokuutiot. Anna kiehahtaa. Keitto on valmis nautittavaksi!

perjantai 16. elokuuta 2013

Indiskatyyliä makkariin

Hei,

Olen jo pitkään haaveillut makuuhuoneen uudistamisesta. Jotain kivaa olen jo löytänyt ja tässä siitä muutamia makupaloja. Vielä jotain kaipaan... Intialaistyylistä haen ja mikäs sen parempi ostospaikka kuin Indiska ;)


Led-lamppu-varjostin-setti Tigerista.


Norsukoriste Indiskasta, ostettu joskus. Pöytä uudistuu pikkuhiljaa. Maalasin jämämaalilla jalan ja päälle olen tehnyt mosaiikkia, joka valmistuu joskus... Saumausaine puuttuu...


Tyynyjä. Tikrutyyny RUKO Designista, raitainen tyyny Jyskistä, pinkki tyyny kirpputorilta ja violetit Indiskasta.

Kristallikruunuun lisäsin muutaman värillisen lasihelmen.



tiistai 13. elokuuta 2013

Ihania mattoja!

Mattoasiaa...

Nyt olisi tiedossa paikka, josta saa mattoja tyyliin kuin tyyliin!!! Itse olen ainakin niin kyllästynyt karvamattoihin, jotka ovat olleet muodissa useamman vuoden.

Nyt löytyy vaihtoehtoja jokaiselle. Kaiken lisäksi matot ovat kotimaisena käsityönä tehtyjä, kestäviä mattoja.

Näitä mattoja valmistaa Mattokutomo J. Aro Kauhavalta. Tämän firman mattoja myy tällä hetkellä ainakin RUKO Design Seinäjoella ja MattoIdea Kajaanissa. Myös suoraan valmistajalta voi tilata mattonsa.

Tässä modernille sisustajalle kauniit Kivi-matot. Nämä on pehmeää, mutta sileää materiaalia. Värejä löytyy lähes kaikki sateenkaaren värit. Kannattaa kysyä!


Perinnematot ovat niitä mummolan mattoja, jotka on tehty trikookuteesta. Nämä matot on tiiviitä, kevyitä, ja helppohoitoisia. Myös näitä on saatavilla kaikissa väreissä.


Ja sitten nämä mun suosikit eli eko-ontelokuteesta tehdyt reippaat Retromatot. Värejä on saatavilla vaikka kuinka paljon ja voit itse suunnitella oman mattosi värimaailman ja raitojen leveyden. Mahtavaa!!!


Kaikkia näitä mattoja on saatavilla 80 ja 140cm levyisinä. Pituuden määrittelet tietenkin tarpeittesi mukaan. Nyt matto-ostoksille!! Tuetaan kotimaista käsityötä ja  yrittäjyyttä :)

PS. Nämä kuvat on otettu Mattokutomo J. Aron Facebook-sivuilta.

torstai 8. elokuuta 2013

Mikä tämän värin nimi on?

Heips,

Olin tuossa pari päivää Turussa, opiskelukaupungissani, fiilistelemässä ja tietenkin kiertämässä kirppareita. Tein muutamia pieniä löytöjä, en mitään isoa. Oli kuitenkin kiva palloilla turuilla ja toreilla.

Tällä hetkellä muutoskohteenani on makuuhuone ja etsin lähinnä sinne tavaraa ja jotain löysinkin. Makuuhuoneen ilmeestä postausta sitten joskus, kun se on valmis.

Kirpparilta löysin kuitenkin tämmöisen ihanan pyöräkorin. Mä en oikein osaa määritellä tuota väriä, kun se on mun mielestä turkoosin ja mintunvihreän väliltä. Onko sille joku oma nimi? No anyway, ostin korin ihan fiilispohjalta, ihanan värin ja monikäyttöisyyden takia. (Tiedän, että siskoni on kateellinen tästä löydöstä, koska hän rakastaa tuota väriä.)

Ajattelin, että laitan korin pihalle ja jotain kukkia siihen, mutta sitten tulin toisiin aatoksiin, sillä kesäkukkien aika alkaa olla vähän ohi ja syksykin jo häämöttää. Kori lähtee pihalle sitten varmaan ensi kesänä, mutta siihen asti se palvelee resepti- ja tarjotinkorina, ellen keksi sille jotain muuta tarkoitusta.

Myyrä on mieheni suosikki, joten pitihän kirpparilla vastaantullut Myyrä ostaa hänelle tuliaisiksi :)

lauantai 3. elokuuta 2013

Arjen kauneus

Tänään olikin sellainen päivä, että halusin nähdä hieman vaivaa kattauksen eteen. Tein myös ruokaa!!! Mies hoitaa meillä yleensä tuon kokkauspuolen, mutta tänään hänen ajaessaan nurmikkoa, päätin että yllätän mieheni ja teen päivällisen.

Ruokana oli ihan tavisruokaa: riisiä ja kanaa+maissia sekä salaattia. 
Salaatit on ihan omasta puutarhasta poimittuja.

Visuaalisuus on kuitenkin puoliruokaa, joten tässä kattaus Dinner for two.





Zeprakakku


Pullasia, kakkusia!

Löysin Unelmien Talo&Koti-lehdestä (7/13) 
Kinuskikissan aivan ihanan kakkuohjeen. 
Kaikki tuntevat tiikerikakun, mutta tämä onkin seeprakakku! 
Taikina:

4 munaa
3 dl sokeria 

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.

4 ½ dl vehnäjauhoja (tai gluteenittomia jauhoja)
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta

Sekoita kuivat aineet keskenään

1 dl kädenlämpöistä maitoa (laktoositon)
2 ½ dl öljyä

2rkl kaakaojauhetta

Sekoita munavaahtoon hitaasti vatkaten vuorotellen 
jauhoseosta, maitoa ja öljyä. 
Jaa taikina kahteen osaan. 
Sekoita toiseen puolikkaaseen kaakaojauhe.

Kaada vuoan keskelle vuorotellen tummaa ja vaaleaa taikinaa noin ½ dl kerrallaan. 
Älä jää odottamaan taikinan leviämistä vaan kaada seuraava kerros päälle samantien. 
Jatka näin taukoja pitämättä, kunnes kaikki taikina on käytetty.


Paista 180 asteessa keskitasolla noin 40 min.
Kakussa on kauniit pystysuuntaiset raidat ja 
myös päällä näkyy kauniit raidat.


Seepraraidat kakun päälle

130 g tummaa suklaata
1 dl kuohukermaa
70 g valkosuklaata

Sulata tumma suklaa ja sekoita se lämpimään kermaan. 
Sekoita tasaiseksi. Jäähdytä hetki ja kaada kakun päälle.

Sulata vaalea suklaa ja pursota (tai taiteile lusikalla, kuten minä) 
seepraraidat suklaakuorrutteen päälle.

Raidoista ei tullut täydelliset, mutta kaunis kakku kuitenkin. 
Ja varmasti hyvää!!!

ps. Kokeilin tehdä myös gluteenittoman version ja se onnistui oikein hyvin. 
Laktoosittoman version tein sillä tavalla, että jätin vain valkosuklaan pois.

perjantai 2. elokuuta 2013

Jakkaroiden tuunausta

Heippa!!

Päätin vihdoin ja viimein tehdä jotain makuuhuoneessa oleville jakkaroille, jotka toimittavat yöpöydän virkaa. Alunperin kyseisten Ikean jakkaroiden piti olla vain väliaikainen ratkaisu yöpöydiksi, mutta siinä ne nyt ovat olleet sellaiset viisi vuotta. Jakkarat ovat palvelleet tarkoitustaan hyvin, joten miksipä etsimään vaihtoehtoja, voihan näitä tuunata.
Maalasin jakkarat silloin viisi vuotta sitten vaaleiksi, kun kuvittelin, että sisustan makuuhuoneemme vaaleaksi unelmaksi ja aluksi sitä yritinkin. Sittemmin olen todennut, ettei tuo vaaleus tai valkoisuus ole mun juttu ja niinpä jakkarat saivat tänään vähän retromman värityksen.

Maalasin jakkarat lipastoprojektista jääneellä oranssilla maalilla ja jakkaran kanteen liimasin kaunista kontaktimuovia, joka on ostettu Tigerista. Nämä palvellee tarkoitustaan niin kauan, kun kyllästyn niihin. Sitten voidaan taas tuunailla :D