sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Gluteeniton tuulihatturulla lohitäytteellä

Päätin tänään kokeilla Pirkka-lehdessä ollutta hyvänoloista reseptiä. Tein tietenkin gluteenittoman/laktoosittoman version, jotta kaikki voivat syödä kyseistä herkkua.

Taikina:
125g laktoositonta voita
2,5 dl gluteenittomia jauhoja
5 dl vettä
½ tl leivinjauhetta
3 munaa

Sulata rasva kattilssa. Lisää jauhot samalla sekoittaen. Lisää vesi ja kuumenna seosta edelleen koko ajan vatkaten, kunnes se irtoaa kattilan reunoista. Ota kattila liedeltä ja sekoita joukkoon leivinjauhe. Anna jäähtyä. Lisää munat yksitellen.

Levitä seos uunipellille leivinpaperin päälle. Paista 225 asteessa noin 25 minuuttia. Kumoa tuulihattulevy leivinpaperin päälle jäähtymään.

Täyte:
150g graavilohta
1 dl laktoositonta kuohukermaa
200g laktoositonta yrttituorejuustoa
hienonnettua ruohosipulia
ripaus suolaa ja mustapippuria

Hienonna lohi ja vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita kaikki täytteen ainekset keskenään ja levitä täyte tuulihattulevyn päälle.

Kääri rullalle kääretortun tapaan ja lait rulla jääkaappiin vetäytymään. Viipaloi sopiviksi annospaloiksi ja nauti alkupalana, suolaisena palana tai ihan muuten vaan.

2 kommenttia:

  1. Taas kerran Jenniltä hyvä kahvipöydän herkku tai ihan muuten vaan syötäväksi. Maistuis varmaan sullekin. Itse pääsin testaajaksi ja kaikki oli kohdallaan.

    VastaaPoista