perjantai 28. joulukuuta 2012

Matkapäiväkirja nro 4. - Gambia, Banjul

14.-15.12.2012 Gambia, Banjul

Gambia sijaitsee Senegalin "sisällä". Se on maa, joka on muodostunut joen molemmin puolin, joten sillä ei ole muita naapurimaita kuin Senegal. Gambia itsenäistyi Englannin vallan alta vuonna 1965. Gambiassa asuu 1,8 miljoonaa asukasta, joista pääkaupungissa Banjulissa noin 45000. Pääkieli on englanti ja toinen yleisimmistä kielistä määräytyy isoimman heimon eli mandinkojen mukaan eli toinen yleisesti puhuttu kieli on mandinka. Myös gambialaiset ovat pääsääntöisesti muslimeja, jotka kuitenkin harjoittavat vanhoja luonnonuskontojaan.

Laivan edustalla meille oli jälleen tori valmiina ja ostinkin sieltä jotain mukavaa.

Lähdimme aamupäivällä satama-alueelta kohti keskustaa. Saimme mukaamme kolme ystävää, Alexin, Mosesin ja kolmannen, jonka nimeä en muista. He veivät meidät pölyisten, monttuisten, roskaisten ja likaisten Banjulin teiden kautta Albert-torille, joka on paikallisten supermarket. Niin ja mainittakoon tässä, että vaikka olosuhteet eivät ole erityisen siistit tai roskattomat niin ihmiset ovat sitäkin huolitellumpia! Torilla paikalliset ostavat päivittäistavaransa. Siellä olivat etenkin naiset tekemässä ostoksiaan. Oli hienoa seurata, kuinka naiset poimivat päänsä päällä oleviin astioihin vihanneksen sieltä ja hedelmän täältä.

Sulassa yhteiselossa siellä elivät ihmiset ja eläimet. Tuon torin kokonaiskuva oli hyvin mielenkiintoinen. Siinä heillä on se elämä ja arki, jota elävät. Jotenkin tosi rento meininki, tykkäsin. Meitä kuljetettiin kala- ja lihatorin kautta. Ja voi luoja, mikä haju! Niin ja eihän siellä se viemärisysteemi ole yhtä tarkka kuin meillä. Siellä piti tosiaan katsoa jalkoihinsa, kun kulki. Vaarana eivät olleet vain montut vaan myös avoviemärit ja erilaiset jätteet. Toisaalta piti myös varoa, ettei astu kauppiaitten asettelemien hedelmien tms. päälle, sillä kuja jota kuljimme, oli todella kapea. Toisaalta piti katsoa myös eteensä ja ylös, sillä jokainen kauppias oli kattanut oman kohtansa erilaisilla varjoilla ja pressuilla, joihin meikäläisen pää osui tämän tuota. Suomalaiset elintarvike- ja hygieniaviranomaiset olisivat kauhuissaan tuollaisesta meiningistä...

Kuljimme myös räätälin työpisteen kautta, jossa nuoret pojat suristivat singereillään hienoja kirjailuja. Todellakin elämys tuo paikka ja vähän harmittaa, kun kaikki tuo jäi kuvaamatta, sillä en viitsinyt ottaa kameraa vaivoikseni ja toisaalta muslimeja ei muutenkaan oikein saa kuvata, ainakaan ilman lupaa. No, kuvat ovat painautuneet mieleeni kyllä ikuisiksi ajoiksi.

Pojat veivät meidät myös kaupoille ja minä sitten aloin kangaskaupoille. No, yksi paita miehelleni ja kaksi kangasta minulle. Näistä sitten lähdin tinkaamaan ja se tuntui kyllä hankalalta, vaikka olin vaihtanut paikallista valuuttaa. Sain puoleen hinnan tingittyä, mutta taisin silti maksaa liikaa. Suoraa kehitysyhteistyötä se kuitenkin on, joten hyvä näin. Jälleen kerran sain yhden "Aishan" ystäväkseni. Tuntuu, että kaikkien naisten nimi oli Aisha.

Kiertelimme kauppojen jälkeen vielä hieman kaupunkia poikien kanssa ja "terveterve" kuului joka paikasta. Turistipaikka, vaikkei tämä Banjul sitä suoraan olekaan vaan Serakunda, joka sijaitsee noin 10km päässä Banjulista. Myös "You are beautiful"-lausahduksia sai kuulla tämän tuosta. Täällä oli sellainen NO PROBLEM-asenne ja sen huomasi. 

Sataman porteilla pojat olivat tietenkin palkkiota vailla opastuksistaan ja tämän toki tiesimme jo etukäteen. Maksoimme pojille sopivaksi kokemamme summan ja kaikki olivat tyytyväisiä ja jälleen saimme uusia ystäviä. Pojat muuten kutsuivat minua "Lady Boss"-nimellä ja miestäni "Man Boss"-nimellä.

Toinen päivä Banjulissa

Tänään kävimme Banjulin nähtävyydet -retkellä. Ensin kävimme Albert-markkinoilla, jossa kävimme ominpäin jo eilen. Tällä kierroksella meille ei tosiaankaan näytetty niitä pahimpia paikkoja vaan se siistein osa. Tämän lisäksi kävimme Arch 22. July-riemukaarella.

Lähdimme Banjulin ulkopuolelle, Serakundan kaupunkiin, joka on Gambian suurin kaupunki. Sielä kävimme batiikkitehtaalla, jossa näimme, miten batiikkia maalataan ja solmitaan. Hieno menetelmä. Ostin kaksi batiikkimaalausta, toisen äidille ja toisen itselle. Kuvassa solmubatiikkia.
Kävimme myös Kachikally-krokotiililammella, jonka veden uskotaan olevan pyhää. Naiset käyvät kastautumassa lammella, sillä uskovat sen  tuovan hedelmällisyyttä. Krokotiilit olivat siellä ihan vapaana ja niitä sai silittää. En uskaltanut.
Tuolla kylässä lapset olivat todella aktiivisia ja lyöttäytyivät seuraan. Ei auttanut kuin hymyillä, vaikka yksikin tyttö olisi kovasti halunnut kaulakoruni. Hän myös kyseli, että onko minulla makeisia. :) Ei ollut mukana.  Meille sanottiin useaan kertaan, että lapsille ei saa antaa mitään. Tuo perustuu siihen, että lasten täytyy olla koulussa eikä kadulla kerjäämässä. Ihan järkeenkäypää, vaikka kovasti olisi tehnyt mieli antaa jotakin. Jaakkoloiden mukana toki sai sitten lähettää vaikkapa kyniä, kun he kävivät paikallisella koululla.

Nyt on sitten Afrikassa käyty ja täytyy sanoa, että tämä vain vahvisti ajatuksiani siitä, mitä elämä täällä on. Toivon mukaan saan vielä joskus palata jonnekin päin Afrikkaa, sillä tämä oli niiiiiin pieni siivu kaikesta siitä, mitä siellä on.

Matkalla satamaan näimme vielä komeita baobab- eli apinanleipäpuita.
Huomenna onkin vielä yksi meripäivä ja ylihuomenna olemme Kap Verdellä.

2 kommenttia:

  1. Livahti äsken kyselyni risteilystä kesken kaiken. Mitenkähän tässä pitää toimia, että saat tämän ja mahdollisesti vastaatkin? Sähköpostini on irjaleena@Iki.fi. Vai löydänkö tästä blogista mahdollisesti vastauksesi? Olen huono näissä. Itsellänikin on blogi Tarulaaksonherkut.

    VastaaPoista
  2. Hei Irjaleena... Mihin kysymykseen haluaisit vastauksen?

    VastaaPoista