torstai 27. joulukuuta 2012

Matkapäiväkirja nro 3. - Senegal, Dakar


12.-13.12.2012 Senegal, Dakar

Jihuu! Pääsen vihdoin Afrikkaan. Suuri unelmani on täyttymässä. Ensimmäinen kohteemme on Dakar, Afrikan läntisin kaupunki ja Senegalin pääkaupunki. Senegal on itsenäistynyt Ranskan vallan alta vuonna 1960 ja siellä asuu noin 13 miljonaa ihmistä. Pääkieli on ranska, mutta wolofia puhutaan yleisesti, sillä wolofit on Senegalin suurin heimo. Islam on uskonnoista merkittävin, mutta rinnalla kulkee tiiiviisti animismi. 

Saavuimme Dakarin satamaan aamulla klo 9. Satama on tällainen rahtisatama, mitään loistokkaita satamaterminaaleja täältä ei löydy. Menimme aamutuimaan kannelle seuraamaan paikallista menoa ja meininkiä. Kauppiaat asettelivat tavaroitaan laivan edustalle. Myynnissä oli puupatsaita, kankaita, vaatteita, laukkuja, tauluja jne. Paikalle saapui neljä bussia odottamaan retkellelähtijöitä. Kauniit senegalilaiset naiset kauniissa, värikkäissä puvuissaan odottivat silminnähden jännittyneinä saapuvia turisteja. Mainittakoon tässä, että Senegalissa ei ole vielä juurikaan turismia. 

Naisten tehtävänä oli ripustaa jokaisen retkeläisen kaulaan kaulakoru. No, suomalaiset tietenkin järjestään luulivat, että korut laitetaan heidän kaulaansa myyntitarkoituksessa ja sehän aiheutti hämmennystä ja paniikkia. Oli suorastaan noloa katsoa, kuinka suomalaiset lähinnä vihamielisinä ottivat helyjä pois kaulaltan, olihan meitä tietenkin varoitettu, ettei mitään saa keneltäkään ottaa, sillä he haluavat niistä rahaa. Ymmärrän sekaannuksen, mutta silti mua hävetti retkeläisten puolesta.

Muutenkin meitä aikatavalla varoiteltiin ja jopa vähän peloteltiin paikan vaaroista. Tästä olen hieman jopa vihoissani KristinaCruisesin matkanjohtajille, jotka kertoivat Dakarin suurista vaaroista. Niistä infoista, mitä meille annettiin, jäi sellainen mielikuva, että Dakar on kuin suoraan helvettiin astuisi. En ihmettele, että suomalaiset ovat niin neekerikammoisia (käytän tätä sanaa viitaten Marjo Kaartisen Neekerikammo -kirjaan), kun meitä niin valtavasti peloteltiin ja varoiteltiin kaikista niistä vaaroista, mitä siellä on. Miten ihmeessä kukaan uskaltaa tuollaisten puheiden jälkeen astua jalallakaan Dakariin? Ehkä se olikin myyntikikka, jolla ihmiset saatiin retkelle. 

Olen kuitenkin sitä mieltä, että maalaisjärjen kanssa tuollakin kaupungissa pärjää! Ihmiset ovat toki hieman rohkeampia, suorasukaisempia ja jollain tapaa meidän silmissämme ehkä aggressiivisempia kuin me nössöt suomalaiset, mutta eivät he nyt ketään siihen paikkaan lahtaa, ihmisiä hekin ovat! Kiivastun todella paljon tuollaisesta lähtökohtaisesti epäilevästä ja alistavasta asenteesta. Tottakai pitää olla varuillaan, lähteä mielellän porukalla liikkeelle ja pitää rahapussistaan huolta, aivan niinkuin missä tahansa maailman kolkassa, mutta turha pelottelu ei ole paikallaan. Muutama meiltä kysyikin, että aiotteko mennä keskenänne kylille. No todellakin! En osaa pelätä niin paljon. Jotkut jäivät laivalle pelon takia. Toivon, että matkanjohtajat vähän miettivät, miten painokkaasti asioita ilmaisevat!

No me sitten lähdimme pienelle päiväkävelylle Dakarin, suurkaupungin keskustaan. Meidän onneksemme samaan aikaan laivalta lähtivät meidän kanssamme toinen pariskunta sekä risteilyn luennoitsija Ira Multaharju, joka osaa ranskaa. Ranskankielentaidosta oli todella paljon hyötyä tuolla, kaupungissa, jossa kaikkia haluavat smalltalkata. Iso kiitos siis Iralle, jonka seurassa saimme kulkea ja joka jaksoi jutella paikallisten kanssa. Meillä olisi voinut olla hieman haasteellisempi retki ilman Iraa, vaikka en hetkeäkään jaksa epäillä, ettemmekö olisi pärjänneet :)

Heti satama-alueella oli taksimiehiä tarjoamassa kyytiä ja välittömästi sataman porttien jälkeen seuraamme lyöttäytyi useampikin kauppamies. Paikalliseen tapaan he kyselivät kuulumisia ja tekivät tuttavuutta kaupitellen samalla rihkamaa. Kärsivällisesti kauppamiehet kulkivat mukanamme lähes koko reissun ajan.

Näimme paikallista kauppatoimintaa ja paljon paljon ihmisiä. Kova kuhina kävi ympärillämme, suurkaupungin meininki. Ihmiset olivat pukeutuneet melko perinteisiin asuihin; miehillä pitkät kaavut ja naisilla huivit päässään. Senegal on muslimimaa, joten sitä myöten miesten maailma näkyy ulkona ja naiset vaikuttavat sitten enemmän kotona. Heli Jaakkolan tavoin voisi todeta, että miehillä on päätäntävalta, mutta naisilla arvovalta. Näin uskon, että on.

Paljon kauppiaita, jokaisella oma bisnes, paljon autoja ja liikenneruuhka. Vähän sellaista roskaista kaikkialla ja talot melko heikossa kunnossa, kuitenkin paljon elämänmenoa ja meininkiä. Uuvuttuamme siihen ahdistavuuteen, jonka perässämme kulkevat kaupustelijat toivat, siirryimme tasokkaaseen kahvilaan, jossa oli vain paikallisia bisnesmiehiä lounaalla. Kahvilasta meidän peräämme lähti tarjoilija, joka ei ymmärtänytkään eurojen päälle, vaikka olimme etukäteen kysyneet, että voiko niillä maksaa. Seurueemme maksoi kuitenkin kolikoina, joten mies luuli, ettemme olleet maksaneet tarpeeksi, sillä hän ei ymmärtänyt, että 15euroa on enemmän kuin 12euroa. No loppujen lopuksi kolikot vaihdettiin seteleihin ja tarjoilija oli tyytyväinen.

Satama-alueella näimme muslimeja suorittamassa pyhää velvollisuuttaan eli he rukoilivat ritualisen puhdistautumisen jälkeen. Se oli ihan mielenkiintoista seurattavaa.

Ja sitten toinen päivä Dakarissa.

Tänään lähdimme kokopäiväretkelle Vaaleanpunaiselle järvelle. Ajoimme noin 1,5h kaupungista ja tulimme hienolle paikalliselle hotellille. Siellä meitä odottivat 16-paikkaiset jeepit, joilla lähdimme tutustumiskierrokselle.

Tulimme ensin Lac Rose-järvelle, joka on siis vaaleanpunainen järvi. Kyseinen järvi on aiemmin ollut osa merta, mutta se on myöhemmin muodostunut laguuniksi lähelle merta. Järven suolapitoisuus on niin korkea, että se on samanlainen järvi kuin Kuollutmeri. Järvi ei ollut tällä hetkellä kovin vaaleanpunainen, sillä täällä on vasta ollut sadekausi ja siten vettä on myös järvessä enemmän. 
Tuon järven rannalla olivat suolankerääjät työssään. Suolaa saa ihan kirjaimellisesti vain lapioida järvestä. Saimme pienet suolamaistiaiset. Harmi, kun sitä ei ollut myynnissä, olisin varmasti ostanut.

Jatkoimme jeeppiajelua rantaa pitkin ja tulimme fulani-kylään. Saimme tutustua autenttiseen afrikkalaiseen kylään. Meille annettiin lupa katsella joka paikka ja ottaa kuvia. Siellä sitten kiertelimme lasten, aikuisten, vuohien, kanojen ja bambumajojen keskellä. Kaikki oli rakennettu hiekan päälle ja yhdellä perheellä oli aina useampi maja; majat ruoanlaittoa ja nukkumista varten. Kyläpäälliköllä oli useampi vaimo. Lapset halusivat kovasti, että heistä otetaan kuvia. Yksi tyttö osoitti mun huivia ja ilmeisesti piti siitä niin erityisesti, että olisi halunnut sen itselleen. Afrikassahan ei kannata kehua kenenkään vaatteita tms. sillä, jos niitä kehutaan niin silloin kyseinen asia on velvollisuus antaa kehujalle. No, minä en kuitenkaan tuota sääntöä sitten noudattanut. 

Mukava kokemus tuo kylävierailu, vaikka toisaalta tuli sellainen vähän lavastettu ja ikävä olo siitä, että me "turisteina" tunkeudumme heidän kyläänsä. Toisaalta heille on varmasti maksettu vierailusta, joten eiköhän se heidän hyväkseen toisaalta ollut. Ja ostimmehan me sieltä koruja jne. Tuo heidän myymisensä on kuitenkin hieman raskasta ja ärsyttävää, kun mikään ei riitä. Kun ostaa jotain niin se ei riitä vaan tavaraa tyrkytetään entistä enemmän. Ja kaikkeen pätee tietenkin tinkaaminen. Huoh...
Tuolla kyllässä opin kuitenkin sen, jälleen kerran, että elämä on tässä ja nyt. Mielestäni tätä ajatusta kuvastaa tämä kuva, jossa nainen jauhaa jotain jyviä jauhoksi ja kuvassa näkyy kana tipuineen...
Tämän vierailun jälkeen siirryimme autoilla aavikkoajelua takaisin hotellille. Menimme osittain samaan reittiä, mitä mm. Ari Vatanen on ajanut Pariisi-Dakar-ralleissa. Tuo ajelu oli kyllä melkoinen kokemus, aivan kuin vuoristorataa olisi mennyt, huh! Maastoajelun jälkeen söimme paikallisen lounaan.

Kotimatkalla kävimme vielä Bambilor-kylässä seuraamassa paikallista tanssi- ja musiikkiesitystä. Todella hauska ja erilainen päivä. Afrikka on juuri sitä, mitä ajattelinkin. Huomenna matkamme jatkuu Gambiaan, Banjuliin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti