maanantai 31. joulukuuta 2012

Vuoden 2012 kohokohdat

Hei,
on vuoden viimeinen päivä ja aika koota vuosi. On paljon asioita, joista olen iloinen, onnellinen ja kiitollinen tänä vuonna. Tärkeintä kaikista on se, että olen saanut pitää kaikki läheiseni, emme onneksi ole saaneet suru-uutisia tälle vuotta. Toinen kiittämisen arvoinen asia on se, että olen saanut olla terve. Kolmantena hienona asiana se, että olen saanut jälleen reissata ja nähdä hienoja paikkoja. Neljäntenä se, että olen saanut olla töissä, joka on mahdollistanut edellisen. Listaan vuotta 2012 vielä kuukausittain, listasta löytyy isoja ja vähän pienempiä asioita, kaikki yhtä merkittäviä.

tammikuu
* mahtavaakin mahtavampi Itä-Karibian risteily
helmikuu
* läheisteni unelmien täyttyminen
* Kuhmon reissu - sain käydä vetämässä kulttuurien kohtaamisen liittyvän 3 päivän kurssin

maaliskuu
* kivat työjutut
* uudet silmälasit!

huhtikuu
* siskon ja hänen miehensä kämpän remppa
* Brysselin reissu

toukokuu
* Voimaneidot-koulutus Helsingissä
* veljeni ja hänen vaimonsa esikoisen syntymä, ISOIN ASIA KOKO VUONNA
kesäkuu
* Yön keikka
* reissu Turkuun Pomarkun, Porin ja Rauman kautta
* viimeinen Lentäjien juhannus, niisk
* Iskelmäfestarit

heinäkuu
* Saksan reissu äitin ja isän kanssa
* veljenpojan ristiäiset

elokuu
* uudet työkuviot
* 4K-koulutus
* 8v. yhdessä, 7v. kihloissa ja 3v. naimisissa rakkaan kanssa
* Zonta-naisiin liittyminen

syyskuu
* hyvää perusarkea
* Aholansaaren reissu työporukalla
lokakuu
* Tukholman risteily
* Kerhon päättjäiset, niisk :(
* Kongolaisten arkea ja elämää-koulutus, jonka pidin Seinäjoen kaupungin henkilöstölle
marraskuu
* Yön konsertti
* rakkaan järjestämä hemmotteluviikonloppu
* Kansainvälinen ilta

joulukuu
* Kanariansaarten, Länsi-Afrikan ja Kap verden risteily

perjantai 28. joulukuuta 2012

Matkapäiväkirja nro 5. - Kap Verde, Mindelo

17.-18.12.2012 Kap Verde, Mindelo

Meripäivän jälkeen olemme saapuneet Mindeloon, Sao Vicenten saarelle, joka on yksi Kap Verden 10:stä saaresta. Saarilla asuu yhteensä noin puoli miljoonaa asukasta. Kap Verde on itsenäistynyt portugalilaisten vallan alta vuonna 1975. Kielinä saarelaiset puhuvat portugalia sekä kreolia. Pääosa asukkaista on katolisia.

Saavuimme puolilta päivin ja lähes heti saapumisen jälkeen lähdimme tutustumaan kaupunkiin. Todella hiljainen kylä verraten siihen, mihin on tässä viime päivien aikana tottunut. Kävimme paikallisella kauppahallilla ja torilla. Tosi hiljaista eloa tässä kaupungissa. Kävimme katsastamassa myös uimalan, johon ajattelimme huomenna palata. Uimarantakin toki on kävelymatkan päässä satamasta. Itse henkilökohtaisesti en saisi täällä viikkoa kulumaan.
Toinen päivä Mindelossa

Ei me sitten päästykään uimaan, koska mieheni tuli sairaaksi. Vietettiin sitten tämä viimeinen varsinainen lomapäivä laivalla. Menihän se näinkin. Eipäs tuolla Mindelossa nyt mitään erityistä näkemistä ollut. Lähdemme tänään Kap Verden Santiago-saarelle Praian kaupunkiin, josta sitten huomenna lennämme kotiin.


19.12.2012 Kap Verde, Praia

Praiassa emme ehtineet enää pörrätä, sillä lähdimme täältä kotia kohti. Matkanteko kesti KristinaCruisesista johtumatta reilut 10 tuntia. Kun vihdoin pääsimme Helsinki-Vantaalle niin olimme melko uupuneita. Siitä sitten vielä 5 tunnin matka kotiin. Joka tapauksessa reissu tehty ja monta uutta kohdetta nähty. Hieno matka ja jälleen kerran voimme kiittää erittäin hyvästä palvelusta KristinaCruisesia ja sen henkilökuntaa. Kiitos!

Uutta retkeä varten säästämään ;)


Matkapäiväkirja nro 4. - Gambia, Banjul

14.-15.12.2012 Gambia, Banjul

Gambia sijaitsee Senegalin "sisällä". Se on maa, joka on muodostunut joen molemmin puolin, joten sillä ei ole muita naapurimaita kuin Senegal. Gambia itsenäistyi Englannin vallan alta vuonna 1965. Gambiassa asuu 1,8 miljoonaa asukasta, joista pääkaupungissa Banjulissa noin 45000. Pääkieli on englanti ja toinen yleisimmistä kielistä määräytyy isoimman heimon eli mandinkojen mukaan eli toinen yleisesti puhuttu kieli on mandinka. Myös gambialaiset ovat pääsääntöisesti muslimeja, jotka kuitenkin harjoittavat vanhoja luonnonuskontojaan.

Laivan edustalla meille oli jälleen tori valmiina ja ostinkin sieltä jotain mukavaa.

Lähdimme aamupäivällä satama-alueelta kohti keskustaa. Saimme mukaamme kolme ystävää, Alexin, Mosesin ja kolmannen, jonka nimeä en muista. He veivät meidät pölyisten, monttuisten, roskaisten ja likaisten Banjulin teiden kautta Albert-torille, joka on paikallisten supermarket. Niin ja mainittakoon tässä, että vaikka olosuhteet eivät ole erityisen siistit tai roskattomat niin ihmiset ovat sitäkin huolitellumpia! Torilla paikalliset ostavat päivittäistavaransa. Siellä olivat etenkin naiset tekemässä ostoksiaan. Oli hienoa seurata, kuinka naiset poimivat päänsä päällä oleviin astioihin vihanneksen sieltä ja hedelmän täältä.

Sulassa yhteiselossa siellä elivät ihmiset ja eläimet. Tuon torin kokonaiskuva oli hyvin mielenkiintoinen. Siinä heillä on se elämä ja arki, jota elävät. Jotenkin tosi rento meininki, tykkäsin. Meitä kuljetettiin kala- ja lihatorin kautta. Ja voi luoja, mikä haju! Niin ja eihän siellä se viemärisysteemi ole yhtä tarkka kuin meillä. Siellä piti tosiaan katsoa jalkoihinsa, kun kulki. Vaarana eivät olleet vain montut vaan myös avoviemärit ja erilaiset jätteet. Toisaalta piti myös varoa, ettei astu kauppiaitten asettelemien hedelmien tms. päälle, sillä kuja jota kuljimme, oli todella kapea. Toisaalta piti katsoa myös eteensä ja ylös, sillä jokainen kauppias oli kattanut oman kohtansa erilaisilla varjoilla ja pressuilla, joihin meikäläisen pää osui tämän tuota. Suomalaiset elintarvike- ja hygieniaviranomaiset olisivat kauhuissaan tuollaisesta meiningistä...

Kuljimme myös räätälin työpisteen kautta, jossa nuoret pojat suristivat singereillään hienoja kirjailuja. Todellakin elämys tuo paikka ja vähän harmittaa, kun kaikki tuo jäi kuvaamatta, sillä en viitsinyt ottaa kameraa vaivoikseni ja toisaalta muslimeja ei muutenkaan oikein saa kuvata, ainakaan ilman lupaa. No, kuvat ovat painautuneet mieleeni kyllä ikuisiksi ajoiksi.

Pojat veivät meidät myös kaupoille ja minä sitten aloin kangaskaupoille. No, yksi paita miehelleni ja kaksi kangasta minulle. Näistä sitten lähdin tinkaamaan ja se tuntui kyllä hankalalta, vaikka olin vaihtanut paikallista valuuttaa. Sain puoleen hinnan tingittyä, mutta taisin silti maksaa liikaa. Suoraa kehitysyhteistyötä se kuitenkin on, joten hyvä näin. Jälleen kerran sain yhden "Aishan" ystäväkseni. Tuntuu, että kaikkien naisten nimi oli Aisha.

Kiertelimme kauppojen jälkeen vielä hieman kaupunkia poikien kanssa ja "terveterve" kuului joka paikasta. Turistipaikka, vaikkei tämä Banjul sitä suoraan olekaan vaan Serakunda, joka sijaitsee noin 10km päässä Banjulista. Myös "You are beautiful"-lausahduksia sai kuulla tämän tuosta. Täällä oli sellainen NO PROBLEM-asenne ja sen huomasi. 

Sataman porteilla pojat olivat tietenkin palkkiota vailla opastuksistaan ja tämän toki tiesimme jo etukäteen. Maksoimme pojille sopivaksi kokemamme summan ja kaikki olivat tyytyväisiä ja jälleen saimme uusia ystäviä. Pojat muuten kutsuivat minua "Lady Boss"-nimellä ja miestäni "Man Boss"-nimellä.

Toinen päivä Banjulissa

Tänään kävimme Banjulin nähtävyydet -retkellä. Ensin kävimme Albert-markkinoilla, jossa kävimme ominpäin jo eilen. Tällä kierroksella meille ei tosiaankaan näytetty niitä pahimpia paikkoja vaan se siistein osa. Tämän lisäksi kävimme Arch 22. July-riemukaarella.

Lähdimme Banjulin ulkopuolelle, Serakundan kaupunkiin, joka on Gambian suurin kaupunki. Sielä kävimme batiikkitehtaalla, jossa näimme, miten batiikkia maalataan ja solmitaan. Hieno menetelmä. Ostin kaksi batiikkimaalausta, toisen äidille ja toisen itselle. Kuvassa solmubatiikkia.
Kävimme myös Kachikally-krokotiililammella, jonka veden uskotaan olevan pyhää. Naiset käyvät kastautumassa lammella, sillä uskovat sen  tuovan hedelmällisyyttä. Krokotiilit olivat siellä ihan vapaana ja niitä sai silittää. En uskaltanut.
Tuolla kylässä lapset olivat todella aktiivisia ja lyöttäytyivät seuraan. Ei auttanut kuin hymyillä, vaikka yksikin tyttö olisi kovasti halunnut kaulakoruni. Hän myös kyseli, että onko minulla makeisia. :) Ei ollut mukana.  Meille sanottiin useaan kertaan, että lapsille ei saa antaa mitään. Tuo perustuu siihen, että lasten täytyy olla koulussa eikä kadulla kerjäämässä. Ihan järkeenkäypää, vaikka kovasti olisi tehnyt mieli antaa jotakin. Jaakkoloiden mukana toki sai sitten lähettää vaikkapa kyniä, kun he kävivät paikallisella koululla.

Nyt on sitten Afrikassa käyty ja täytyy sanoa, että tämä vain vahvisti ajatuksiani siitä, mitä elämä täällä on. Toivon mukaan saan vielä joskus palata jonnekin päin Afrikkaa, sillä tämä oli niiiiiin pieni siivu kaikesta siitä, mitä siellä on.

Matkalla satamaan näimme vielä komeita baobab- eli apinanleipäpuita.
Huomenna onkin vielä yksi meripäivä ja ylihuomenna olemme Kap Verdellä.

torstai 27. joulukuuta 2012

Matkapäiväkirja nro 3. - Senegal, Dakar


12.-13.12.2012 Senegal, Dakar

Jihuu! Pääsen vihdoin Afrikkaan. Suuri unelmani on täyttymässä. Ensimmäinen kohteemme on Dakar, Afrikan läntisin kaupunki ja Senegalin pääkaupunki. Senegal on itsenäistynyt Ranskan vallan alta vuonna 1960 ja siellä asuu noin 13 miljonaa ihmistä. Pääkieli on ranska, mutta wolofia puhutaan yleisesti, sillä wolofit on Senegalin suurin heimo. Islam on uskonnoista merkittävin, mutta rinnalla kulkee tiiiviisti animismi. 

Saavuimme Dakarin satamaan aamulla klo 9. Satama on tällainen rahtisatama, mitään loistokkaita satamaterminaaleja täältä ei löydy. Menimme aamutuimaan kannelle seuraamaan paikallista menoa ja meininkiä. Kauppiaat asettelivat tavaroitaan laivan edustalle. Myynnissä oli puupatsaita, kankaita, vaatteita, laukkuja, tauluja jne. Paikalle saapui neljä bussia odottamaan retkellelähtijöitä. Kauniit senegalilaiset naiset kauniissa, värikkäissä puvuissaan odottivat silminnähden jännittyneinä saapuvia turisteja. Mainittakoon tässä, että Senegalissa ei ole vielä juurikaan turismia. 

Naisten tehtävänä oli ripustaa jokaisen retkeläisen kaulaan kaulakoru. No, suomalaiset tietenkin järjestään luulivat, että korut laitetaan heidän kaulaansa myyntitarkoituksessa ja sehän aiheutti hämmennystä ja paniikkia. Oli suorastaan noloa katsoa, kuinka suomalaiset lähinnä vihamielisinä ottivat helyjä pois kaulaltan, olihan meitä tietenkin varoitettu, ettei mitään saa keneltäkään ottaa, sillä he haluavat niistä rahaa. Ymmärrän sekaannuksen, mutta silti mua hävetti retkeläisten puolesta.

Muutenkin meitä aikatavalla varoiteltiin ja jopa vähän peloteltiin paikan vaaroista. Tästä olen hieman jopa vihoissani KristinaCruisesin matkanjohtajille, jotka kertoivat Dakarin suurista vaaroista. Niistä infoista, mitä meille annettiin, jäi sellainen mielikuva, että Dakar on kuin suoraan helvettiin astuisi. En ihmettele, että suomalaiset ovat niin neekerikammoisia (käytän tätä sanaa viitaten Marjo Kaartisen Neekerikammo -kirjaan), kun meitä niin valtavasti peloteltiin ja varoiteltiin kaikista niistä vaaroista, mitä siellä on. Miten ihmeessä kukaan uskaltaa tuollaisten puheiden jälkeen astua jalallakaan Dakariin? Ehkä se olikin myyntikikka, jolla ihmiset saatiin retkelle. 

Olen kuitenkin sitä mieltä, että maalaisjärjen kanssa tuollakin kaupungissa pärjää! Ihmiset ovat toki hieman rohkeampia, suorasukaisempia ja jollain tapaa meidän silmissämme ehkä aggressiivisempia kuin me nössöt suomalaiset, mutta eivät he nyt ketään siihen paikkaan lahtaa, ihmisiä hekin ovat! Kiivastun todella paljon tuollaisesta lähtökohtaisesti epäilevästä ja alistavasta asenteesta. Tottakai pitää olla varuillaan, lähteä mielellän porukalla liikkeelle ja pitää rahapussistaan huolta, aivan niinkuin missä tahansa maailman kolkassa, mutta turha pelottelu ei ole paikallaan. Muutama meiltä kysyikin, että aiotteko mennä keskenänne kylille. No todellakin! En osaa pelätä niin paljon. Jotkut jäivät laivalle pelon takia. Toivon, että matkanjohtajat vähän miettivät, miten painokkaasti asioita ilmaisevat!

No me sitten lähdimme pienelle päiväkävelylle Dakarin, suurkaupungin keskustaan. Meidän onneksemme samaan aikaan laivalta lähtivät meidän kanssamme toinen pariskunta sekä risteilyn luennoitsija Ira Multaharju, joka osaa ranskaa. Ranskankielentaidosta oli todella paljon hyötyä tuolla, kaupungissa, jossa kaikkia haluavat smalltalkata. Iso kiitos siis Iralle, jonka seurassa saimme kulkea ja joka jaksoi jutella paikallisten kanssa. Meillä olisi voinut olla hieman haasteellisempi retki ilman Iraa, vaikka en hetkeäkään jaksa epäillä, ettemmekö olisi pärjänneet :)

Heti satama-alueella oli taksimiehiä tarjoamassa kyytiä ja välittömästi sataman porttien jälkeen seuraamme lyöttäytyi useampikin kauppamies. Paikalliseen tapaan he kyselivät kuulumisia ja tekivät tuttavuutta kaupitellen samalla rihkamaa. Kärsivällisesti kauppamiehet kulkivat mukanamme lähes koko reissun ajan.

Näimme paikallista kauppatoimintaa ja paljon paljon ihmisiä. Kova kuhina kävi ympärillämme, suurkaupungin meininki. Ihmiset olivat pukeutuneet melko perinteisiin asuihin; miehillä pitkät kaavut ja naisilla huivit päässään. Senegal on muslimimaa, joten sitä myöten miesten maailma näkyy ulkona ja naiset vaikuttavat sitten enemmän kotona. Heli Jaakkolan tavoin voisi todeta, että miehillä on päätäntävalta, mutta naisilla arvovalta. Näin uskon, että on.

Paljon kauppiaita, jokaisella oma bisnes, paljon autoja ja liikenneruuhka. Vähän sellaista roskaista kaikkialla ja talot melko heikossa kunnossa, kuitenkin paljon elämänmenoa ja meininkiä. Uuvuttuamme siihen ahdistavuuteen, jonka perässämme kulkevat kaupustelijat toivat, siirryimme tasokkaaseen kahvilaan, jossa oli vain paikallisia bisnesmiehiä lounaalla. Kahvilasta meidän peräämme lähti tarjoilija, joka ei ymmärtänytkään eurojen päälle, vaikka olimme etukäteen kysyneet, että voiko niillä maksaa. Seurueemme maksoi kuitenkin kolikoina, joten mies luuli, ettemme olleet maksaneet tarpeeksi, sillä hän ei ymmärtänyt, että 15euroa on enemmän kuin 12euroa. No loppujen lopuksi kolikot vaihdettiin seteleihin ja tarjoilija oli tyytyväinen.

Satama-alueella näimme muslimeja suorittamassa pyhää velvollisuuttaan eli he rukoilivat ritualisen puhdistautumisen jälkeen. Se oli ihan mielenkiintoista seurattavaa.

Ja sitten toinen päivä Dakarissa.

Tänään lähdimme kokopäiväretkelle Vaaleanpunaiselle järvelle. Ajoimme noin 1,5h kaupungista ja tulimme hienolle paikalliselle hotellille. Siellä meitä odottivat 16-paikkaiset jeepit, joilla lähdimme tutustumiskierrokselle.

Tulimme ensin Lac Rose-järvelle, joka on siis vaaleanpunainen järvi. Kyseinen järvi on aiemmin ollut osa merta, mutta se on myöhemmin muodostunut laguuniksi lähelle merta. Järven suolapitoisuus on niin korkea, että se on samanlainen järvi kuin Kuollutmeri. Järvi ei ollut tällä hetkellä kovin vaaleanpunainen, sillä täällä on vasta ollut sadekausi ja siten vettä on myös järvessä enemmän. 
Tuon järven rannalla olivat suolankerääjät työssään. Suolaa saa ihan kirjaimellisesti vain lapioida järvestä. Saimme pienet suolamaistiaiset. Harmi, kun sitä ei ollut myynnissä, olisin varmasti ostanut.

Jatkoimme jeeppiajelua rantaa pitkin ja tulimme fulani-kylään. Saimme tutustua autenttiseen afrikkalaiseen kylään. Meille annettiin lupa katsella joka paikka ja ottaa kuvia. Siellä sitten kiertelimme lasten, aikuisten, vuohien, kanojen ja bambumajojen keskellä. Kaikki oli rakennettu hiekan päälle ja yhdellä perheellä oli aina useampi maja; majat ruoanlaittoa ja nukkumista varten. Kyläpäälliköllä oli useampi vaimo. Lapset halusivat kovasti, että heistä otetaan kuvia. Yksi tyttö osoitti mun huivia ja ilmeisesti piti siitä niin erityisesti, että olisi halunnut sen itselleen. Afrikassahan ei kannata kehua kenenkään vaatteita tms. sillä, jos niitä kehutaan niin silloin kyseinen asia on velvollisuus antaa kehujalle. No, minä en kuitenkaan tuota sääntöä sitten noudattanut. 

Mukava kokemus tuo kylävierailu, vaikka toisaalta tuli sellainen vähän lavastettu ja ikävä olo siitä, että me "turisteina" tunkeudumme heidän kyläänsä. Toisaalta heille on varmasti maksettu vierailusta, joten eiköhän se heidän hyväkseen toisaalta ollut. Ja ostimmehan me sieltä koruja jne. Tuo heidän myymisensä on kuitenkin hieman raskasta ja ärsyttävää, kun mikään ei riitä. Kun ostaa jotain niin se ei riitä vaan tavaraa tyrkytetään entistä enemmän. Ja kaikkeen pätee tietenkin tinkaaminen. Huoh...
Tuolla kyllässä opin kuitenkin sen, jälleen kerran, että elämä on tässä ja nyt. Mielestäni tätä ajatusta kuvastaa tämä kuva, jossa nainen jauhaa jotain jyviä jauhoksi ja kuvassa näkyy kana tipuineen...
Tämän vierailun jälkeen siirryimme autoilla aavikkoajelua takaisin hotellille. Menimme osittain samaan reittiä, mitä mm. Ari Vatanen on ajanut Pariisi-Dakar-ralleissa. Tuo ajelu oli kyllä melkoinen kokemus, aivan kuin vuoristorataa olisi mennyt, huh! Maastoajelun jälkeen söimme paikallisen lounaan.

Kotimatkalla kävimme vielä Bambilor-kylässä seuraamassa paikallista tanssi- ja musiikkiesitystä. Todella hauska ja erilainen päivä. Afrikka on juuri sitä, mitä ajattelinkin. Huomenna matkamme jatkuu Gambiaan, Banjuliin.

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Matkapäiväkirja nro 2. - päivä merellä

10.-11.12.2012 Päivät merellä

No niin, moni jonka kanssa olen jutellut näistä Kristina Cruisesin järjestämistä matkoista on ihmetellyt, että eikö aika käy pitkäksi laivalla silloin, kun ollaan merellä. Laitanpa siis teille "perus-meripäivän" ohjelman niin saatte huomata, että meripäivät ovat hyvin kiireisiä ;) Meripäivänsä voi viettää monella tapaa, tässä meidän tapa.

Tässä laiva, jolla siis olemme:

klo 8.00 
Herätys, aamutoimet, ulkokannella haukkaamassa raitista ilmaa ja aamupalalle. Tänään voi nautiskella aamupalaa kaikessa rauhassa (niin kuin kyllä muinakin aamuina). Pitää kuitenkin muistaa, että seuraavana on ohjelmassa liikunnallista menoa, joten ei kannata ihan ähkyyn itseään syödä.

klo 9.00-9.30
Loistava KristinaCruisesin matkanjohtaja Antero piti meille kevyttä aamuliikuntaa, lähinnä syvähengittelyä ja venyttelyä. Kyllä teki hyvää! Kiitos vielä Anterolle.

klo 10-11.45
Pienen tauon aikana ehtii hakea muistiinpanovälineet hytistä ja sitten onkin jo kiire päivän parituntiselle luennolle. Tällä risteilyllä luennoitsijoina toimivat FM, uskontotieteilijä Ira Multaharju sekä lähetys- ja kehitysyhteistyön tekijät Heli ja Jouni Jaakkola. 

Nämä luennot ovat hyvin olennainen osa meripäiviä, sillä luennot ovat tarpeeksi kevyitä, mutta todella informatiivisia ja mielenkiintoisia! Iran aiheina olivat mm. Länsi-Afrikkalainen islam ja taide sekä "Mitä Länsi-Afrikkalainen musiikki ja tanssi kertovat?". Kerrassaan mielenkiintoisia aiheita, ainakin minulle, sillä olen lukenut myös uskontotiedettä :)

Jaakkolat sen sijaan kertoivat elämästään ja työstään Senegalissa ja Gambiassa, jossa he ovat tehneet mm. Raamatunkäännös- ja lukutaitotyötä mandinkojen parissa. Elävää elämää Afrikasta, mikä voisikaan olla sen mielenkiintoisempaa kuin tarinat, joita Jouni ja Heli meille jakoivat. Kiitos heillekin vielä! 

klo 12.00-12.30
Kiirettä pitää! Vartti aikaa ja sitten alkaa meribingo. Ja wohoo!!! Mieheni voitti bingossa. Mikäs sen hauskempaa kuin bingoaminen tai totoaminen. Pientä uhkapeliä täytyy aina harrastaa.

klo 12.30-13.00
Hieronta-aika. Niska ja hartiat saavat helpotusta. Day Spa Maresta voi varata itselleen erilaisia hemmotteluhoitoja, joita tarjoavat niin parturi-kampaaja, kosmetologi kuin hierojakin. Ihanaa ja kohtuuhintaista! 

klo 13.00-14.00
Pieni hengähdystauko. Ehkä päiväkirjan kirjoittamista tai lukemista. Joku voi ottaa pienet torkut, jotain leppoista tekemistä kuitenkin!

klo 14.00-16.00
Tämän risteilyn bändi Desperados aloittaa iltapäivärytmit Cafe Katarina-kannella. Sinne kuulemaan musiikkia, ehkä laulamaan mukana ja samalla ottamaan aurinkoa joko pöydän ääressä tai sitten ihan aurinkotuoleissa. Samalla voi myös lueskella tai jutella muiden matkustajien kanssa. Rentoa oloa! 

Tässä välissä on myös hyvä yleensä syödä jotain pientä. Toisinaan nautimme vähän tukevamman lounaan Bistro Verandalla, jossa saa ruokaa pizzoista pihveihin tai sitten nälkänsä voi tyydyttää Cafe Katarinassa joko keittolounaalla tai kahvilla ja sämpylällä. Ihan nälän mukaan... Ravintolat ja kahvilat ovat erittäin kohtuuhintaisia. Ei tule konkurssia syödä laivalla :)

klo 16.30-18.30
Päivästä riippuen tässä välissä on joko luentoja tai vaikkapa elokuva, joten voi ihan vapaasti valita, että mitä tekee. Itse olen kiinnostunut luennoista, joten yleensä niitä tai sitten vain auringonottoa ja lukemista aurinkokansilla tai pienet päikkärit hytissä. Meillä oli yleensä tässä välissä tapana käydä läpi päivän kuvaukset (valo- ja videokuvat).

klo 18.30-20.00
Valmistautumista illalliselle: suihku ja pukeutuminen... Onneksi ei tarvi itseään liian fiiniksi laittaa, ettei nyt ihan iltapuvuissa tarvitse kulkea :) Jotain vähän uikkareita nätimpää päälle kuitenkin ;)
Ja sitten syömään joko Buffet Polarikseen, joka on se yleisin vaihtoehto, sillä siellä voi sitten itse valita, mitä tekee mieli. Toisaalta buffetissa syö aina ihan liikaa, joten hyvä vaihtoehto on myös A la carte Aurora, josta saa aivan ihanaa ruokaa! Nam! Myös Bistro Veranda on auki iltasella. Vaihtoehtoja ruokapaikoiksi siis riittää! Laivalla on loistoruokaa ja ihan mahtava ja ystävällinen henkilökunta. Siellä kohdellaan kuin kuninkaallista. Kiitos jokaiselle.

klo 20.00-20.30
Hengailua ulkokansilla, nauttien etelän iltojen lämmöstä.
klo 20.30-21.30
Livemusiikkia Nautilus Loungessa. Ne, jotka tykkäävät tanssia niin täällä sitä kyllä passaa harrastaa. Me olimme lähinnä kuuntelemassa musiikkia ja tulihan siinä parit Irish Coffeet juotua.

klo 21.30-22.15
Musiikin teematunti, jolloin on aina jotain erityistä musiikkiohjelmaa. Tällä risteilyllä esimerkiksi musiikkiklassikkoja espanjalaisesta maailmasta, lauluntekijä Juice Leskinen, Soul-musiikin tunnelmaa, Harvoin kuultua Junnua, 70-luvun helmiä, Hymyä ja häpeää - suomalaisten Eurovisiotaival  jne.... Hyvin suunniteltua ja mukavaa ohjelmaa. Tällä risteilyllä laulajina toimivat risteilyemäntä Hanneke Helminen sekä luennoitsijavieras Ira Multaharju. Livemusiikki on aina jees.

Ja teematunnin jälkeen me lähdimme aina nukkumaan, mutta tanssit jatkuivat aina klo 00.30 asti :)

Tällainen on perus-meripäivä, joten kyllä sitä ohjelmaa riittää, jos siihen vain haluaa osallistua. Pakkoa ei kuitenkaan ole vaan meripäivänsä voi viettää ihan niin kuin parhaaksi näkee! Mainittakoon tässä vielä, että laivalla on myös saunomis- ja uimismahdollisuus ja sen lisäksi löytyy hiljainen Meridian Club, joka on hyvin kirjastomainen paikka, josta kyllä löytyy kirjoja, lehtiä ja pelejä ajankuluksi.

Matkapäiväkirja nro 1. - Kanariansaaret

Heipparallaa pitkästä aikaa!!!
Enpäs ole ehtinyt tänne kirjoittelemaan koko joulukuussa, koska olimme parin viikon reissulla. Teimme jälleen risteilykierroksen KristinaCruisesin Kristina Katarina-laivalla noin 200 muun matkustajan kanssa. Tällä kertaa kiersimme seuraavat kohteet:

Gran Canaria, Las Palmas 6.-7.12.
La Palma, Santa Cruz de la Palma 8.12.
El Hierro, Puerto de la Estaca 9.12.
Päivät merellä 10.-11.12.
Senegal, Dakar 12.-13.12.
Gambia, Banjul 14.-15.12.
Päivä merellä 16.12.
Kap Verde, Mindelo 17.-18.12.
Kap Verde, Praia 19.12.

Tulen tässä päiväkirjassani kertomaan reissustamme pääpiirteittäin, kuvien kera. Lähdetään matkaan!

6.12.2012 Gran Canaria, Las Palmas

Hyvää itsenäisyyspäivää! Olemme saapuneet Kanariansaarille ja ensimmäinen kohteemme on legendaarinen Gran Canarian Las Palmas, josta Irwinkin lauloi. Tänään taidamme vain toipua lentomatkasta ja nauttia lämmöstä, jota riittää reilun 20 asteen verran. Parempi sekin plussana kuin miinuksena. Aiomme tänään varata El Hierron retken sekä niska-hartia-hieronnan.

Tässä jotain faktaa Kanariansaarista. Kanariansaaria on siis kaiken kaikkiaan 7 saarta, jotka jaetaan itäisiin (Gran Canaria, Fuenteventura, Lanzarote) sekä läntisiin (Teneriffa, La Palma, El Hierro ja Gomera) saariin. Kanariansaaret ovat syntyneet noin 25 miljoonaa vuotta sitten vulkaanisen toiminnan yhteydessä. Nuorin saarista on El Hierro.

Saarilla asuu noin 3 miljoonaa asukasta. Saarten korkein kohta ja samalla myös Espanjan korkein kohta on Teide-tulivuori, joka kohoaa reilun 3km korkeuteen. Gran Canaria on ns. mannersaari. Uskonto on tietenkin roomalaiskatolinen.
7.12.2012 Gran Canaria, Las Palmas, toinen päivä

+22 astetta ja puolipilvistä on tänään, ihan sopiva kesäkeli. Tänään on sitten ihmetelty kaupunkia. Kävelimme aamutuimaan Las Canteras-rannalle, jossa kävin kastelemassa varpaat Atlantissa. Oli melko kylmää vettä, joten uimaan asti en tarjennut. 

Käveleskelimme ympäriinsä ja erityistä huomiota kiinnitimme siihen, että täällä kaikki juoksevat ja joka toisella on pikkukoira. Yhdelläkin paapalla oli neljä eri rotuista pikkukoiraa. Tämä on tällainen aika perusrantakaupunki niinkuin oletimmekin. Tämä on Gran Canarian hallinnollinen keskus, joten eipä täällä mitään ihmeellistä nähtävää ollut. 

Kävimme El Muelle-ostoskeskuksessa shoppailemassa, josta löysimme tuliaisia+vaatteita. Ehkä se mies tulee sitten tänne eläkepäiviään viettämään niin kuin on uhannut... :D
8.12.2012 Las Palmas, Santa Cruz de la Palma

+21 astetta on lämpöä ja ihan mukavasti tarkenee. Aivan mukavasti meni ensimmäinen yö merellä. Ei juurikaan keikuttanut ja nukuttua sai mukavasti. Olemme siis tulleet La Palmaan, joka on se La Isla Bonita, saari joka tunnetaan luonnostaan ja kauneudestaan. Tämä on kaikkien tuliperäisin Kanariansaari. 

Aamusella aamupalan jälkeen lähdimme kävelemään kohti kaupunkia. Kävelyä oli muutama sata metriä. Ihastelimme perinteisiä kanarianmännystä tehtyjä parvekkeita. Nykyisin kanarianmänty on suojeltu laji, joten sitä ei voida enää rakennusmateriaalina käyttää.
 Kävelimme rantakadun päähän Kolumbuksen Santa Maria-laivan kopiolle. Laivassa on pieni museo, mutta jätimme sen käymättä, sillä se oli joku meriaiheinen museo.

Päätimme käydä tsekkaamassa pienen vuonna 1995 rakennetun El Castillo de la Virgen, joka oli pienen mäen päällä. Sen jälkeen tulimme takaisin Kolumbuksen laivakopiolle ja söimme jätskit. Samaisen kadun varrella oli myös espanjalainen aukio, joka löytyy tietenkin jokaisesta espanjalaisesta kylästä ja kaupungista. Aukiolla oli oikein mukava pikkukaupungin tunnelma; paljon paikallisia perheitä (isät, äidit, lapset, mummat ja vaarit) viettämässä vapaapäivää. Rento tunnelma.

Ostin pienestä putiikista kauniin korun ja löysin eräästä sisustusliikkeestä kauan etsimäni snufferin! Jes, piti sekin La Palmasta asti hakea, jotta sai mieleisen :)

Tämä oli sellainen aika perusespanjalainen kylä, jossa asuu ystävällisiä, perhekeskeisiä ihmisiä. Sellainen manana- elämänasenne huokui. Maisemat tällä saarella on todella jylhät. Mukava päivä kaiken kaikkiaan. Illalla meillä on vielä espanjalainen teemailta ja sen jälkeen voikin mennä nukkumaan laivan keikutellessa kohti uutta satamaa.

9.12.2012 El Hierro, Puerto de la Estaca

No niin, olemme saapuneet kaikkein pienimmälle Kanariansaarelle. Tämä on kuitenkin suhteellisen merkittävä saari, sillä tämä on ollut Euroopan läntisin kolkka antiikin aikana ja aina vuoteen 1884 asti 0-pituuspiiri kulki El Hierrossa, jonka jälkeen se on siirretty Greenwichiiin. Saaren tärkeimmät viljelystuotteet ovat ananas ja banaani. Saarella asuu vain 11000 asukasta eikä saarella ole suuria kaupunkeja. Pääkaupunki on Valverde, joka sijaitsee poikkeuksellisesti sisämaassa.

Tänään lähdimme ohjatulle retkelle, sillä tällä saarella on omatoimimatkaajalle aika vähän näkemistä, lähin kyläkin 10km päässä satamasta. Ihan ensimmäisenä kävimme maistelemassa paikallista Fronteran laakson viiniä ja juustoa. Olipas aivan erinomaista valkoviiniä, jota ostimmekin pari pulloa kotiin, hinta 5euroa/plo. Pääsee sitten kotonakin muistelemaan ja nautiskelemaan. Tuolla näimme myös ananasviljelmiä. Se onkin mielenkiintoinen kasvi tuo ananas, hyvin matala, pensasmainen kasvi. Se oli yllätys minulle.

Viininmaistiaisten jälkeen, hmmm teki hyvää siinä klo 10 aikaan aamulla, jatkoimme matkaamme hulppeissa maisemissa. Matkasimme läpi saaren pääkaupungin Valverden. El Hierrossa on muuten kolme pormestaria: El Hierron, Kanariansaarten ja Espanjan liittovaltion pormestarit. Tosi byrokraattinen hallinto ja ilmeisesti monissa asioissa hallinto todella vaikeuttaa asioita.

Kävimme tutustumassa myös vanhaan ekokylään, jossa asumukset on tehty luonnonmateriaaleista ja elämä on ollut muutenkin hyvin omavaraista. Tuolla pienessä kylässä näimme monia mielenkiintoisia mehikasveja sekä liskotalon, jossa on näytillä El Hierron jättiliskoja, jotka olivat kuolla sukupuuttoon. Aiemmin ne ovat olleet jopa 150cm pituisia, mutta nykyään suurimmat ovat vain puolet siitä. Liskoja on "asutettu" parille pienelle saarelle ihan El Hierron edustalla.
Kävimme paikallisessa kirkossa Fronterassa ja näimme myös maailman pienimmän, Guinnesin ennätystenkirjassakin olevan, hotellin. jossa on vain neljä huonetta, 80e/yö. Hotelli sijaitsee vanhalla banaaninlastauspaikalla.
Viimeisenä kävimme vierailemassa Cesar Manriquen suunnittelemassa näköalaravintolassa Mirador de la Penassa, joka sulautuu maisemaan niin hyvin, ettei sitä huomaa kauempaa. 

Erittäin viehättävä, vehreä ja vaikuttava pieni saari, jossa on koettu suuria luonnonmullistuksia historian aikana. Tuosta esimerkkinä El Golfon laakso, jossa on 1/3 saaresta on vyörynyt mereen maanjäristysten ja vulkaanisen toiminnan seurauksena. Myös El Hierron edustalla on ollut vulkaanista toimintaa ihan viime vuosina ja uusi Kanariansaari on ollut lähes syntymäisillään.

Mielenkiintoisena anekdoottina myös se, että El Hierron saarelta näki La Gomeran saarelle sekä Teide-tulivuoren, joka sijaitsee Teneriffalla. Saaret ovat siis hyvin lähekkäin. Todella kaunis saari oli tämä ja ennen kaikkea hyvin rauhallinen, ei ole paljon liikennettä, ihmisiä tai varsinkaan turisteja. Patikoijan unelma.
Tässä päiväkirjaani Kanariansaarilta. Seuraavaksi kirjoitan teille parista meripäivästä, sillä monet ovat kysyneet, että eikö niinä päivinä tylsisty!?!! No, kohta tiedätte, mitä silloin tehdään!!