maanantai 9. heinäkuuta 2012

Musiikkia musiikkia

Hei,

Olen tässä useampana päivänä miettinyt, että miksen kuuntele musiikkia enemmän? Musiikki antaa niin paljon virtaa ja voimaa!

En ole ikinä ollut mikään musiikin suurkuluttaja, vaikka nautinkin siitä. Musiikkimakuni on hyvin monipuolinen, tykkään folkmusiikista klassiseen musiikkiin ja raskaammasta rokista hiphopiin. Kaikki on kiinni fiiliksestä ja kappaleesta.

Yhtenä kesänä olimme Hämyfestareilla Hämeenkyrössä ja ennen kestosuosikkiani Yötä siellä esiintyi Cheek. Keikka oli mielettömän hyvä! Olin aivan ällikällä lyöty, että tykkäsin Cheekistä, vaikka yleensä en sen tyylistä musiikkia kuuntelekaan. Tästä opimme siis sen, että täytyy olla avoin erilaisille asioille ja unohtaa ennakkoluulot :)

Kuuntelen kyllä pääsääntöisesti suomipoppia ja iskelmää, mutta aivan hyvin voin lähteä vaikkapa klassisen musiikin konserttiin!

Ensimmäiset muistikuvat musiikista ovat osittain minulle kerrottu muisto, mutta toisaalta myös itselläni on muistikuva asiasta. Muistan, että pyysin äitiäni laittamaan kasetilta soimaan Vera Teleniuksen kappaleen Miljoona ruusua ja kuuntelin sitä kuulokkeet korvillani ja lauloin mukana. En tiedä, mikä kyseisessä kappaleessa minua viehätti :)


Kiinnostukseni musiikkiin on varsinaisesti lähtenyt liikkeelle 90-luvun alussa, jolloin kuuntelimme serkkuni kanssa mm. Kaoman Lambadaa taukoamatta :D Opettelimme myös lambada-tanssin ja kuvasimme itseämme videokameralla. Tämän lisäksi kuuntelimme myös Kikkaa, jolta ilmestyi tuossa 90-luvun vaihteessa albumi Onnen nainen. Se oli mielestämme rytmikäs ja kiva kappale. Emmehän silloin ymmärtäneet Kikan laulujen kaksimielisiä sanoituksia :D Kävimme jopa katsomassa Kikkaa Pukkilansaaressa joskus 90-luvulla. Minä olin vähän reilut 10vee!

90-luvun puolessa välissä ihastuin Bon Joviin ja se onkin pysynyt mukanani näihin päiviin asti. Sen lisäksi kuuntelimme paljon suomipoppia, kuten Movetronia, Aikakonetta ja muita sen hetken pintaliitäjiä.

2000-luvun puolella musiikkimakuni on monipuolistunut ja kuuntelen melkein mitä vaan!

Tällä hetkellä Sunrise avenue, Happoradio, Yö ja Costello ja The Rasmus soivat levysoittimessani :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti