sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Nanny Montin 1864-1901

Hei,

Törmäsin tällaiseen henkilöön kuin Nanny Montin. Törmäsin nimeen Kauhavalla, Vanhan sotatien läheisyydessä olevalla metsätiellä. Tätä metsätietä ei normaalisti kuljeta, mutta nyt kelirikkojen aikaan olen käyttänyt VR:n viime vuoden puolella tekemää huoltotietä ja tuo huoltotie tulee tälle metsätielle, josta sitten pääsen jälleen Vanhalle sotatielle. En siis ole huomannut tätä ristiä ennemmin, koska tuota huoltotietä ei ole ollut eikä minulla ole ollut mitään syytä kulkea tuota metsätietä.

Metsätien ojanpientareella on puuristi ja siinä on laatta, jossa lukee:
"Nanny Montin 37v. Putosi hevosrattailta tällä paikalla ja kuoli 11/7. 1901."
Minua jäi vaivaamaan/kiinnostamaan tämä asia ja ajattelinkin selvittää asiaa. Googlasin ensin tietoja ja saamieni löytöjen perusteella ajattelin, että tämä Nanny Montin voisi olla nainen, jonka sukuhaarat menevät Snellmanien sukuun. Tämä ihan syntymävuoden ja paikan perusteella. Kysyin sitten Snellman-suvun edustajalta, että voisiko tämä olla mahdollista.

Sain ystävällisesti vastauksia Pertti Laiholta, joka laittoi minulle seuraavat tiedot:
Kauhavalta löytyy agronomi Hjalmar Montin( s. 1861 Kalajoki), jolla oli vaimo nimeltään Nanny Montin (os.Riekki), syntynyt 1864 Pudasjärvellä. Netistä ei löydy 1901 kuolleita mutta olettaisin, että löytämäsi muistomerkki koskee ko. Nanny Montinia. Ikä täsmäisi 37 vuoteen. He asuivat Kauhavan Alakylässä.

Erittäin mielenkiintoista. Tämä Nanny Montin ei siis ole tuo Snellmanin suvun Nanny. Näin epäilinkin, mutta sainpa vahvistuksen epäilylleni. Nanny Montin vain kuulostaa niin erikoiselta nimeltä, että halusin tutkia asiaa. No, sain asiaan selvyyden ja se on mukavaa.

Kuulin myös, että hevosrattaiden kuormassa olisi ollut suolaa... Ainut, mitä jään tässä casessa ihmettelemään, on se, että miksi Nanny on hakenut suolaa tuolta, noin 5km päästä kotoaan, sivukylältä, metsätien pätkän kautta? Tämä asia selittynee sillä, että hyvin lähellä, muutaman kymmenen metrin päässä, menee junarata ja siinä on varmastikin sitten ollut jokin lastauspaikka tai vastaava, jonne suolakuormia on tuotu. Lisäksi tuon metsätien läheisyydessä menee Vanha sotatie-niminen tie, joka on siis hyvin vanha tie ja ollut käytössä tuolloinkin.

VANHA SOTATIE
Suomen sodan 1808-1809 aikaan Ruotsi-Suomen ja Venäjän sotajoukkojen kevään ja kesän pääväylä oli Alavuden-Lapuan-Kauhavan-Alahärmän-
Uudenkaarlepyyn tie. 1808 keväällä armeijamme perääntyi tätä kautta pohjoista kohti Klingsporin johdolla venäläisten tyytyessä harventunein voimin takaa-ajoon. Siikajoella Adlercreuzin johdolla tehtiin onnistunut vastahyökkäys, venäläiset lyötiin. Kun tultiin kohti Pohjanmaata Alahärmän-Kauhavan-Lapuan välisellä tiellä kulki tuon kevään-kesän 1808 aikana jatkuvasti sotaväkeä, minkä vuoksi sitä sanottiin sotatieksi. Myöhemmin, kun tuli parempia rinnakkaisteitä, nimi muuttui puheessa Vanhaksi sotatieksi.

Tienvarren kiviin on silloin ja myöhemminkin hakattu vuosilukuja, tehty merkintöjä liittyen tienvarren tapahtumiin ja elämään. Kehystetty 204 kiviristi, tiedustelijan hauta, kivi v. 1863, Skjöltin kivi, Nälkävainio, Kaharen raaron kivi, Isoluhdan rintavarustukset, Ristijärvi vaativat tien läpikulun, jotta näihin liittyvät tapahtumat muuttuvat eläviksi.

Toinen asia, joka mietityttää, on se, että miksi Nanny Montinin kuolinpaikalle on tehty tuollainen risti ja laatta? Ja kuka tuon laatan on laittanut? Näitä tietoja jään vielä metsästämään...

Tänä vuonna Nannyn kuolemasta tulee 111 vuotta, joka sinänsä on jo kiehtovaa!
Historia osaa sitten olla mielenkiintoista!

4 kommenttia:

  1. mielenkiintoinen löytö! :) mukava kun olit löytänyt mun blogiinkin. Teillä on mukavan näköinen tupa!

    VastaaPoista
  2. Niin oli :)
    Juu, löysin sun blogin, Päivi oli joskus linkittänyt jotain sieltä :)
    Kiitos, tämä tupa nyt, katsotaan sitten parin vuoden päästä missä mennään, kun LentoSK loppuu :( Tänne ja tähän taloon haluaisin kyllä jäädä...

    VastaaPoista
  3. mun isä ehti onneksi eläkkeelle sieltä mutta haikealle tuntuu.. mähän asuin syntymästä siihen kesään ennen ekaluokkaa siellä nykyisten porttien sisäpuolla ja paljon siellä isän mukana ollut menossa mukana niin se on kuin toinen koti. Toivotaan että miehes sais hommia jotenkin niin ettei tarttis muuttamaan alkaa.

    VastaaPoista
  4. Törmäsin muistomerkkiin minäkin ja Google toi minut tänne. Paikka kummastutti myös, mutta Maanmittauslaitoksen peruskartta vuodelta 1969 (http://vanhatpainetutkartat.maanmittauslaitos.fi/mml_vanhat_kartat/Painetut_kartat/21_Peruskartta_20k/2/2311/231109/231109_1969.jpg) tiesi kertoa, että tielinja kulki tuossa kohdin radan yli. Nykyinen Vanhan Sotatien radan idän puoleinen osuus noilta paikkeilta Mikkilään saakka on tehty vasta myöhemmin. Olisiko suolakuormaa oltu hakemassa Härmästä tai jopa rannikolta asti?

    VastaaPoista