tiistai 24. elokuuta 2010

Halpalentoyhtiöt

Olen tässä takunnut nimeltä mainitsemattoman halpalentoyhtiön kanssa. Sen haluan sanoa, että kyseessä ei ole Ryanair, joka on toiminut aina moitteettomasti. Kyse on toisesta yhtiöstä.

Olemme varanneet jo hyvissä ajoin lennot ja hotellit Gdanskiin. Viime viikolla sain sähköpostin, jossa kerrottiin että lentomme on peruutettu. Syytä viestissä ei ollut. Yritin kaksi kertaa soittaa helpdeskiin ja molemmilla kerroilla jonotin ja kuuntelin järkyttävää odotusmusiikkia hyvän tovin.Kun pääsin läpi ja esitin asiani niin samantien puhelu katkesi. En tiedä, mistä syystä näin kävi. Kolmatta kertaa en enää jaksanut soittaa vaan laitoin sähköpostia ja kysyin, että voisimmeko vaihtaa lentomme toisiin samana päivänä lähteviin lentoihin, jotka lähtevät eri paikkakunnalta.

Maanantaina sain postin, että tämä on ok, saimme vaihdettua lentomme. Hieno juttu. Onneksi en ollut saanut peruttua hotelliamme! Nyt viestissä oli, että lento on peruutettu because of commercial reasons, no huhuhu!!! En voi ymmärtää tuollaista asiakkaan pompottelemista. Mitä ihmeen järkeä tuossa on? Ymmärrän sen, jos lento peruutetaan jonkin oikean syyn takia, mutta tuollainen turhanaikainen lentojen peruutus on turhauttavaa. Lentoomme on kuitenkin vielä puolitoista kuukautta aikaa, joten kyse ei ole siitä, että lento ei tulisi täyteen. Commercial reasons...

Minulta ainakin meni niin sanotusti maku tuota lentoyhtiötä kohtaan. Kunhan saamme tämän reissun purkkiin (ellei tätäkin lentoa peruta) niin en aio kyseistä yhtiötä ja sen palveluja enää käyttää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti