perjantai 28. syyskuuta 2018

Mä haluan töihin!


Mä haluan töihin!

Tämä on lause, jota kuulen asiakkailtani viikoittain. Kysyjät ovat useimmiten jo ammattiin valmistuneita henkilöitä, joilla on tutkintotodistus taskussa. Löytyy toimitilahuoltajaa, logistiikan asiantuntijaa ja autonasentajaa - käytännön työtä tekeviä ihmisiä.

Työelämään pääsemiseksi on kuitenkin asetettu monenlaisia esteitä, kuten kielitaidon taso, etninen tausta, ikä ja todella monimutkaiset rekrytointilomakkeet. Kielitaidon tarpeen ymmärtää aloilla, joissa on paljon suomeksi hoidettavia asioita, mutta kaikilla aloilla niin ei ole. Toinen este voi olla se, että nimi on Liudmila tai Ahmed, joka kertoo jotakin etnisestä taustasta.

Työnantajien kotisivuilla olevia valmiita rekrytointilomakkeita olisi syytä kehittää. Kymmeniä hakemuksia asiakkaiden kanssa tehneenä voi sanoa, että jo pelkästään lomakkeiden täytön osaamisen perusteella ihmisen tulisi saada haastattelukutsu, ovat ne sen verran monimutkaisia ja suomen kielen taitoa vaativia kaavakkeita! Selkokielistämisestä ja yksinkertaistamisesta ei olisi haittaa kenellekään.
Onnistuneen kotoutumisen tärkeimpinä edellytyksinä pidetään yleisesti kielitaitoa ja työllistymistä. Eduskunnan tarkastusvaliokunnan julkaisun (1/2018) mukaan suomalaisen yhteiskunnan kannalta olisi hyödyllistä, jotta maahan muuttaneille mahdollistettaisiin mahdollisimman nopea kiinnittyminen työelämään, mutta mitenkäs saada niitä töitä, kun edellä mainittuja esteitä lyödään matkan varrelle!

Oli ilo huomata, että asioille tehdään jotakin ja kehitystä tapahtuu. Elinkeinoelämän keskusliiton uusi kampanja ”Työ ei syrji” tähtää asenteiden muuttamiseen ja syrjinnän vähentämiseen työelämässä. Tämä on aivan loistava avaus oikeaan suuntaan. Jos esimerkiksi työntekijöiden rekrytointi tapahtuu ilman taustatietoja nimestä, iästä, sukupuolesta, kansalaisuudesta tai muista epäolennaisista asioista, joukosta saattaa löytyä todellisia työntekijätimantteja. Olennaista työntekijän palkkaamisessa lienee se, osaako työntekijä tehdä työnsä.

Toivotaan, että myös Keski-Suomessa S-ryhmä, K-ryhmä, ISS, SOL ja muut näyttävät hyvää esimerkkiä entistä avoimemmasta ja syrjimättömämmästä rekrytoinnista. Se on meidän kaikkien etu, riippumatta siitä, kuka olet ja mistä tulet.

torstai 17. toukokuuta 2018

Yhteisö kotouttaa


Päivän sana on osallisuus. On osallisuusfoorumia, työryhmää, hanketta, palaveria ja käytäväkeskusteluja. Mitä osallisuus oikeastaan on? Minimimääritelmä osallisuudelle lienee se, että pystyy vaikuttamaan omaan elämäänsä ja on oman elämänsä toimija. Pitemmälle menevä osallisuus on erinäisten määritelmien mukaan suhteissa olemista, kuulumista, yhteisyyttä, yhteensopivuutta ja mukaan ottamista. Se on osallistumista, vaikuttamista ja demokratiaa.

THL:n työpaperi Mitä osallisuus on? esittää, että osallisuus on lavea käsite.  Sosiaali- ja terveysministeriössä se on aktiivista kansalaisuutta, aktivointia ja yhdenvertaisuutta, oikeusministeriössä ihmisoikeuksia ja demokratiaa, opetus- ja kulttuuriministeriössä painotetaan merkityksellisyyttä ja mahdollisuuksia.

Voidaanko ajatella, että osallisuus on yksinkertaisesti sanottuna ihmisten välistä toimintaa, jossa jokainen osapuoli saa jotakin hyvää itselleen.

Maahan muuttaneiden mielestä suomalaisten pariin on vaikea päästä. Johtuuko tämä perinteisestä yksilöllisen ja yhteisöllisen kulttuurin erosta, joka kulttuurien välisen kohtaamisen teorioissa nousee yhdeksi vuorovaikutuksen haasteista. Ehkä osittain niinkin. Suurempi kysymys on, mitä yhteisöllisyys tarkoittaa, sillä kyllä Suomessa yhteisöllisiä ollaan – tässä järjestöjen ja yhdistysten luvatussa maassa! Suomalaisilla on noin 15 miljoonaa henkilöjäsenyyttä järjestöissä, joten karkeasti laskettuna yksi suomalainen kuuluu keskimäärin kolmeen järjestöön. Siellä me ollaan! Järjestöissä, yhdistyksissä ja liitoissa.

Moni tulija kokee itsensä ulkopuoliseksi yhteiskunnassa, jos ei tiedä, missä ja miten osallistua ja vaikuttaa. Moni muuttaja on tottunut kokoontumaan perheen, suvun, ystävien, naapurien ja kyläyhteisön kesken, jos se ei ole täällä mahdollista niin tulija jää ilman yhteisöä, johon kuulua ja osallistua. Maahan muuttanut ei välttämättä tiedä, missä esimerkiksi politiikata päivän polttavia asioita.

Yhteisö on voimavara ja merkittävin kotouttaja, jonka tulija voi saada. Yhteisön jäsenyys ja osallisuus auttavat tulijaa kotoutumaan niin yksilöllisellä, yhteisöllisellä kuin yhteiskunnallisellakin tasolla.

Suomalainen kansalaistoiminta saattaa olla vieras asia tulijalle, joten yhdistysten tulee olla aktiivisia toimijoita saadakseen uudet tulijat joukkoonsa. Toisaalta, vaikka kynnys olisi kuinka matala, uuteen paikkaan voi olla vaikea tulla yksin. Miten voisimme rohkaista tulijoita mukaan toimintaan? Onneksi on olemassa kotokavereita, kulttuuriluotseja ja erilaista ystävätoimintaa. Ainakin nämä keinot voidaan ottaa aktiiviseen käyttöön.

Ehkä luonnollisin tapa on kuitenkin se, että kutsumme omiin, niihin 3-5 yhdistyksen toimintaan, jossa olemme mukana, mukaan myös tutun tulijan. Se voi olla taloyhtiön siivoustalkoot, Marttakerhon kokkikurssi, salibandyporukka tai vaikka kynttiläkutsut. Tärkeintä on, että nähdään lähelle, nähdään ihmiset, joiden kanssa jo olemme ja kutsumme heidät mukaan. Ei meidän tarvitse kouluttautua ystäviksi tai kavereiksi vaan voimme huomioida jo olemassa olevat läheisemme ja pyytää heidät mukaan niihin toimintoihin, joissa käymme itsekin luonnollisesti. Osallistamista parhaimmillaan.

Tänään. Mieti yhteisöt, joihin kuulut. Mieti, kenet uuden tulijan voisit ottaa mukaan seuraavalla kerralla. Ja kas, olet osallistanut!



keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Menetysten vai saavutusten tie?


On kulunut neljä vuotta siitä, kun viimeksi päivitin blogiani. Paljon on tapahtunut, mutta nyt haluan jatkaa siitä, mihin jäin. Tulen jatkossa ottamaan kantaa enemmän myös yhteiskunnallisiin kysymyksiin kaiken harrastuneisuuden ja muun lisäksi.



Vuonna 2016 Suomeen muutti 749 kiintiöpakolaista ja 7745 pakolaista. Tämä tarkoittaa, että meillä on valtava määrä ihmisiä, joiden kotoutuminen suomalaiseen yhteiskuntaan on meneillään. Tämän lisäksi kotoutujina ovat jo aiemmin tulleet sekä vuosina 2017-2018 tulleet henkilöt.

Tässä joukossa on naisia, miehiä ja lapsia. Tässä joukossa on ihmisiä monenlaisilla taustoilla ja monenlaisilla kulttuurisilla identiteeteillä. Jokaisella ihmisellä, jokaisella pakolaisella, on oma historiansa, jota hän kantaa mukanaan. Joukossa on kaupunkilaisia ja maaseudulta tulevia, joukossa on hyvin koulutettuja ja heikosti kouluttautuneita, joukossa on elämässään eksyneitä, väsyneitä, karanneita, pelokkaita ja traumatisoituneita, mutta mukana on myös innostuneita, osaavia, maailmaanähneitä, aktiivisia, paljon kokeneita ja hyvin koulutettuja ihmisiä.

Tällä hetkellä Suomeen tulevat pakolaiset ohjautuvat ihan ensimmäisenä kotoutumispalveluihin ja TE-palveluihin. Kysymys kuuluukin, kuinka hyvin kotoutumistyöntekijät pystyvät ja ehtivät huomioimaan asiakkaidensa yksilölliset tarpeet liittyen tulevaisuudensuunnitelmiin, unelmiin, haaveisiin ja toiveisiin. Kunnan järjestämät alkukartoitukset ja TE-palveluiden kotoutumissuunnitelmat tehdään jokaiselle, mutta kuunnellaanko niitä tehtäessä todella asiakasta vai ajatellaanko asiakkaan asiat jo ennakkoon olemassa olevien mallien mukaisesti, rutiinilla ja olettaen. Työnnetäänkö asiakas kotoutumisputkeen?

Pakolaiset eivät ole homogeeninen joukko ihmisiä. Meillä on vahva stereotypia siitä, että pakolainen on aina heikommassa asemassa oleva, köyhä maaseutulainen, joka on elänyt vaatimattomasti ja niukasti savimajassa eikä ymmärrä teknologiasta tai maailman ilmiöistä mitään. YTT Kati Turtiainen viittasi Hyvien etnisten suhteiden luennollaan (13.4.2018) pakolaisleireiltä tuleviin resurssihenkilöihin, ihmisiin, joilla on huikea määrä osaamista ja kokemusta niin työelämästä kuin muiltakin elämän osa-alueilta. Turtiainen totesi, että Suomeen tullessaan hyvin koulutettu, omassa maassaan hyvässä asemassa, esimerkiksi maaherrana, toiminut henkilö, joutuu menetysten tielle, kun taas luku- ja kirjoitustaidoton henkilö pääsee saavutusten tielle.

Meillä jokaisella on oma identiteettimme, joka koostuu monista osista ja olemme rakentaneet sitä koko elämämme ajan. Identiteetti ei ole pysyvä, vaan alati muuttuva olotila, jossa otamme vaikutteita ympäröivästä maailmasta sekä sosiaalisista suhteista, peilaamme itseämme maailmaan ja muihin. Identiteettimme muokkautuu kontekstissa. Käytän seuraavassa esimerkkinä Turtiaisen mainitsemaa maaherraa, joka on joutunut menetysten tielle.

Afrikkalaisen maaherran elämä on voinut muodostua sellaiseksi, että hänellä on valtaa ja kunniaa, hänellä on rahaa ja mammonaa, hänellä on sanansa sanottavana omassa yhteisössään ja elinpiirissään. Kun tämä maaherra joutuu lähteä pakolaiseksi omasta elinpiiristään, hän kokee valtavan kriisin, myös identiteettikriisin. Hän menettää lähes kaiken. Pakolaisleirille saapuessaan hän on todennäköisesti menettänyt rahat ja mammonan, hän saattaa menettää myös sen valta-aseman ja kunnian, joka hänellä oli. Häntä ei välttämättä enää kuunnella omassa yhteisössään asiantuntijana vaan hän on yksi monista. Mitä tämä tekee ihmiselle? Missä vaiheessa ihminen menettää toivonsa?  

Sitten tämä maaherra pääsee(?) kiintiöpakolaiseksi Suomeen. Mitä tapahtuu? Maaherran odotus on, että hän pääsee jälleen toteuttamaan itseään sillä tavalla, mihin hän on tottunut, sillä tavalla mikä hänelle on luontaista ja ominaista, hän odottaa pääsevänsä johtotehtäviin, asemaan, jossa häntä arvostetaan. Suomeen tullessa hänet ottaa vastaan kotouttamistyöntekijä, joka huolehtii, että hän saa perustarpeensa (katon pään päälle, ruokaa, vaatteita ja lääkkeitä). Maaherra on kiitollinen tästä kaikesta, vaikka hän samaan aikaan kokee suurta avuttomuuden tunnetta, hän palelee Suomen viileässä ilmastossa, hän ei ymmärrä suomalaisen yhteiskunnan järjestelmää tai toimintatapoja, hän ei saa kiinni siitä, miten täällä tulisi toimia, hän ei osaa kieltä - hän on muiden armoilla. Maaherra on uuden edessä, kriisin edessä. Miten hän lähtee rakentamaan tulevaisuuttaan tässä uudessa ja oudossa maassa? Mistä hän voi aloittaa? Kuka kuuntelee hänen unelmiaan ja toiveitaan, ajatuksiaan? Maaherra ohjataan TE-palveluissa kotouttamiskoulutukseen, jossa hän on yksi muiden joukossa opiskelemassa outoa kieltä ja vierasta kulttuuria. Hänellä on sisällä palo, hän haluaa vaikuttaa, ymmärtää yhteiskuntaa, ymmärtää miten Suomessa toimitaan. Kuinka kauan hänen täytyy odottaa, että hän on vaikuttaja, osallinen, itsenäinen?

Kotoutumispolku on pitkä ja raskas. Kotoutumispolku on aina yksilöllinen ja kotoutumisen onnistumisen kulmakivi on henkilön oma motivaatio. Saattaa mennä yli 10 vuotta, että maaherra on itsensä mielestä kotoutunut. Tällä matkalla hän on saattanut menettää viimeisetkin itsetunnon ja identiteettinsä rippeet. Hänet on ehkä ohjattu ammatillisiin opintoihin, esimerkiksi merkonomin tutkintoa tekemään, vaikka hänellä jo on kaikki ne taidot omasta kotimaastaan. Aina tietenkin oppii uutta, mutta maaherra joutuu todella tekemään töitä itsensä kanssa, että hän pystyy sopeutumaan uuteen tilanteeseen, uuteen rooliin, opiskelijan asemaan, kun hän kotimaassaan oli se, joka opetti yhteisöään.
Missä kotouttamistyön punainen lanka katosi? Miksi Suomessa ei tunnisteta ja tunnusteta ihmisten potentiaalia ja osaamista? Miksi suomen kielen hallinta on avain onneen? Miksi osaava ihminen ei voisi opiskella kieltä työn ohessa? Missä on mestari-kisälli-ajattelu? Miksi maaherran täytyy käydä koulua, kun hän jo osaa ne asiat, mitä siellä opetetaan? Miksi hänen osaamistaan ei arvosteta? Miksi maaherra joutuu menetysten tielle, jossa hän on menettänyt niin omaisuutensa, kunniansa, arvostuksensa ja sen tärkeimmän, oman identiteettinsä.

On olemassa myös toisenlainen tie; saavutusten tie. Tällaisen tien pääsee kokemaan esimerkiksi luku- ja kirjoitustaidoton henkilö, joka tulee Suomeen. Tämä henkilö pääsee kotoutumiskoulutukseen, jossa hän oppii lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan, hän saavuttaa elämässään isoja asioita, hän saa käyttöönsä sellaisia välineitä, jotka avartavat hänen maailmaansa ihan uudella tavalla. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö hänkin olisi menettänyt paljon matkan varrella, yhtä lailla kuin maaherrakin. Tämän henkilön tulevaisuus ja polku kohti itsenäisyyttä ja osallisuutta on kuitenkin hyvin erilainen kuin maaherran polku. Hän saa välineitä, joita hän pystyy käyttämään tässä yhteiskunnassa oman autonomiansa edistämiseksi, ehkä hän saa oman äänensä kuuluviin paremmin kuin koskaan ennen. Hän voi kouluttautua ja saada itselleen paremman ja itsenäisemmän aseman kuin koskaan aikaisemmin elämässään.

Nämä kaksi tarinaa ovat karrikoituja tarinoita, mutta niiden tarkoituksena on osoittaa, että yhteiskuntamme ei ole vieläkään kotouttamistyön asiantuntija, vaikka kotouttamistyötä on tehty kauan. Meillä on edelleen rakenteita ja ennen kaikkea ihmisiä, jotka lannistavat, latistavat ja vähättelevät tulijoita. Kuitenkin, kuten Paremmin Yhdessä ry:n toiminnanjohtaja Emmanuel Sibomana totesi kommentissaan samaisessa Hyvien etnisten suhteiden seminaarissa, rakenteita ylläpitävät ihmiset. Näin ollen ihmisten tulisi muuttaa omia työtapojaan ja asenteitaan ja sitä kautta vaikuttaa yhteiskunnallisten rakenteiden muuttumiseen. Valtamerilaivaa ei käännetä hetkessä, niin ei rakenteitakaan, mutta jos jokainen toimija omassa työssään näkee maahan muuttaneen yksilönä, kuuntelee asiakastaan, antaa todellisia osallistumisen mahdollisuuksia, kertoo, antaa tietoa, antaa taitoja, selittää, selittää, selittää, selittää ja selittää, ehkä maahan muuttaneen osallisuus ja itsenäisyys hänen omassa elämässään lisääntyy ja hän kokee olevansa vähitellen osa yhteisöään ja yhteiskuntaa. Ihminen itse on kuitenkin aina oman elämänsä paras asiantuntija.

Miksei maaherraa voisi ohjata paikkoihin ja yhdistyksiin, joissa hän pääsisi vaikuttamaan asioihin? Mistä maaherra saa vaikuttamisen malleja? Mihin maaherran voisi ohjata, että hän saisi kokea osallisuutta? Miten maaherran osaamista ja potentiaalia voisi käyttää yhteisön ja yhteiskunnan hyväksi? Miten maaherran osaamista voisi käyttää yhteisön kotouttamisessa? Voitaisiinko todellista kotoutumisaikaa lyhentää osallistamalla ihmiset?

Kuka määrittelee, että henkilö on kotoutunut – lainsäätäjä, yhteiskunta, kotoutumispalveluiden työntekijä, opettaja, naapuri, ystävä vai ihminen itse?



Teksti on julkaistu myös Paremmin Yhdessä ry:n blogissa. 


maanantai 13. lokakuuta 2014

Hyvää syksyä!

Moi!
Olettekin varmaan huomanneet, etten ole tänne kauheasti kirjoitellut kevään jälkeen.
En ole kertakaikkiaan ehtinyt ja toisaalta myös into bloggailuun on hieman hiipunut.
Ehkä joskus vielä palaan blogini ääreen aktiivisempana.
Voit seurata minua kuitenkin Instagramissa mikäli haluat! Löydät minut nimimerkilä jennifiina.

Hauskaa syksyä jokaiselle!